Job 30

1 MAS ahora los más mozos de días que yo, se ríen de mí; cuyos padres yo desdeñara ponerlos con los perros de mi ganado.

"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.

2 Porque ¿para qué yo habría menester la fuerza de sus manos, en los cuales había perecido con el tiempo?

Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt

3 Por causa de la pobreza y del hambre [andaban] solos; huían á la soledad, á lugar tenebroso, asolado y desierto.

puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;

4 Que cogían malvas entre los arbustos, y raíces de enebro para calentarse.

he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

5 Eran echados de entre [las gentes], y todos les daban grita como al ladrón.

Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.

6 Habitaban en las barrancas de los arroyos, en las cavernas de la tierra, y en las rocas.

Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.

7 Bramaban entre las matas, y se reunían debajo de las espinas.

Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-

8 Hijos de viles, y hombres sin nombre, más bajos que la misma tierra.

nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.

9 Y ahora yo soy su canción, y he sido hecho su refrán.

Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;

10 Abomínanme, aléjanse de mí, y aun de mi rostro no detuvieron su saliva.

he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

11 Porque [Dios] desató mi cuerda, y me afligió, por eso se desenfrenaron delante de mi rostro.

Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.

12 A la mano derecha se levantaron los jóvenes; empujaron mis pies, y sentaron contra mí las vías de su ruina.

Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.

13 Mi senda desbarataron, aprovecháronse de mi quebrantamiento, contra los cuales no hubo ayudador.

He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;

14 Vinieron como por portillo ancho, revolviéronse á [mi] calamidad.

niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.

15 Hanse revuelto turbaciones sobre mí; combatieron como viento mi alma, y mi salud pasó como nube.

Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.

16 Y ahora mi alma está derramada en mí; días de aflicción me han aprehendido.

Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

17 De noche taladra sobre mí mis huesos, y mis pulsos no reposan.

Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.

18 Con la grande copia [de materia] mi vestidura está demudada; cíñeme como el cuello de mi túnica.

Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.

19 Derribóme en el lodo, y soy semejante al polvo y á la ceniza.

Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.

20 Clamo á ti, y no me oyes; preséntome, y no me atiendes.

Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.

21 Haste tornado cruel para mí: con la fortaleza de tu mano me amenazas.

Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.

22 Levantásteme, é hicísteme cabalgar sobre el viento, y disolviste mi sustancia.

Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

23 Porque yo conozco que me reduces á la muerte; y á la casa determinada á todo viviente.

Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.

24 Mas él no extenderá la mano contra el sepulcro; ¿clamarán [los sepultados] cuando él los quebrantare?

Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?

25 ¿No lloré yo al afligido? Y mi alma ¿no se entristeció sobre el menesteroso?

Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?

26 Cuando esperaba yo el bien, entonces vino el mal; y cuando esperaba luz, la oscuridad vino.

Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.

27 Mis entrañas hierven, y no reposan; días de aflicción me han sobrecogido.

Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

28 Denegrido ando, y no por el sol: levantádome he en la congregación, y clamado.

Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.

29 He venido á ser hermano de los dragones, y compañero de los buhos.

Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.

30 Mi piel está denegrida sobre mí, y mis huesos se secaron con ardentía.

Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

31 Y hase tornado mi arpa en luto, y mi órgano en voz de lamentadores.

Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."