Jó 19

1 Porém Jó respondeu dizendo:

Mutta Job vastasi ja sanoi:

2 Até quando atormentareis minha alma, e me quebrantareis com palavras?

Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

3 Já dez vezes me humilhastes; não tendes vergonha em me maltratar.

Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

4 Mesmo se eu tiver errado, meu erro cabe apenas a mim.

Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

5 Visto que vos exaltais contra mim, e contra mim usais minha desgraça,

Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

6 Sabei, pois, que foi Deus que me transtornou, e [com] sua rede me cercou.

Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

7 Eis que eu clamo: Violência! Porém não sou respondido; grito, porém não há justiça.

Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

8 Ele entrincheirou meu caminho, de modo que não consigo passar; e pôs trevas sobre minhas veredas.

Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

9 Ele me despojou de minha honra, e tirou a coroa de minha cabeça.

Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

10 Ele me derrubou por todos os lados, e pereço; e arrancou minha esperança como a uma árvore.

Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

11 E fez inflamar contra mim sua ira, e me considerou para consigo como a [um de] seus inimigos.

Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

12 Juntas vieram suas tropas; prepararam contra mim seu caminho, e se acamparam ao redor de minha tenda.

Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

13 Ele afastou meus irmãos para longe de mim; e os que me conheciam agora me estranham.

Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

14 Meus parentes [me] deixaram, e meus conhecidos se esqueceram de mim.

Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

15 Os moradores de minha casa e minhas servas me tiveram por estranho; estrangeiro me tornei em seus olhos.

Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

16 Chamei a meu servo, e ele não respondeu; de minha própria boca eu lhe suplicava.

Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

17 Meu hálito é estranho à minha mulher, e sou repugnante aos filhos de minha mãe.

Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

18 Até os meninos me desprezam; quando eu me levanto, falam contra mim.

Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

19 Todos os meus amigos próximos me abominam; e [até] aqueles que eu amava se viraram contra mim.

Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

20 Meus ossos se grudaram à minha pele e à minha carne; e escapei [só] com a pele de meus dentes.

Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

21 Compadecei-vos de mim, meus amigos, compadecei-vos de mim; pois a mão de Deus me tocou.

Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

22 Por que vós me perseguis como Deus, e não vos fartais de minhas carne?

Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

23 Ah se minhas palavras fossem escritas! Ah se fossem escritas em um livro!

Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

24 Que com ponta de ferro e com chumbo fossem esculpidas em pedra para sempre!

Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

25 Pois eu sei que meu Redentor vive, e ao fim se levantará sobre a terra;

Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

26 E mesmo depois de consumida minha pele, então em minha carne verei a Deus;

Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

27 Ao qual eu verei para mim, e meus olhos [o] verão, e não outro. [Isto é o que] minhas entranhas anseiam dentro de mim.

Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

28 Se disserdes: Como o perseguiremos? Pois a raiz do problema se acha em mim,

Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

29 Temei vós mesmos a espada; pois furor [há nos] castigos pela espada; para que [assim] saibais que [haverá] julgamento.

Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.