Zsoltárok 102

1 A nyomorultnak imádsága, a mikor eleped és kiönti panaszát az Úr elé. Uram, hallgasd meg az én imádságomat, és kiáltásom jusson te hozzád!

Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!

2 Ne rejtsd el a te orczádat tőlem; mikor szorongatnak engem, hajtsd hozzám a te füledet; mikor kiáltok, hamar hallgass meg engem!

Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.

3 Mert elenyésznek az én napjaim, mint a füst, és csontjaim, mint valami tűzhely, üszkösök.

Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.

4 Letaroltatott és megszáradt, mint a fű az én szívem; még kenyerem megevéséről is elfelejtkezem.

Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.

5 Nyögésemnek szavától csontom a húsomhoz ragadt.

Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.

6 Hasonló vagyok a pusztai pelikánhoz; olyanná lettem, mint a bagoly a romokon.

Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.

7 Virrasztok és olyan vagyok, mint a magános madár a háztetőn.

Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.

8 Minden napon gyaláznak engem ellenségeim, csúfolóim esküsznek én reám.

Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.

9 Bizony a port eszem kenyér gyanánt, és italomat könyekkel vegyítem,

Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,

10 A te felindulásod és búsulásod miatt; mert felemeltél engem és földhöz vertél engem.

Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.

11 Napjaim olyanok, mint a megnyúlt árnyék; magam pedig, mint a fű, megszáradtam.

Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.

12 De te Uram örökké megmaradsz, és a te emlékezeted nemzetségről nemzetségre áll.

Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.

13 Te kelj fel, könyörülj a Sionon! Mert ideje, hogy könyörülj rajta, mert eljött a megszabott idő.

Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.

14 Mert kedvelik a te szolgáid annak köveit, és a porát is kímélik.

Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,

15 És félik a népek az Úrnak nevét, és e földnek minden királya a te dicsőségedet;

Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.

16 Mivelhogy az Úr megépítette a Siont, megláttatta magát az ő dicsőségében.

Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.

17 Oda fordult a gyámoltalanok imádsága felé, és azoknak imádságát meg nem útálta.

Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.

18 Irattassék meg ez a következő nemzedéknek, és a teremtendő nép dicsérni fogja az Urat.

Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.

19 Mert alátekintett az ő szentségének magaslatáról; a mennyekből a földre nézett le az Úr.

Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,

20 Hogy meghallja a fogolynak nyögését, és hogy feloldozza a halálnak fiait.

Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;

21 Hogy hirdessék a Sionon az Úrnak nevét, és az ő dicséretét Jeruzsálemben.

Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,

22 Mikor egybegyűlnek a népek mindnyájan, és az országok, hogy szolgáljanak az Úrnak.

Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.

23 Megsanyargatta az én erőmet ez útban, megrövidítette napjaimat.

Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.

24 Ezt mondám: Én Istenem! Ne vígy el engem az én napjaimnak felén; a te esztendeid nemzedékek nemzedékéig tartanak.

Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.

25 Régente fundáltad a földet, s az egek is a te kezednek munkája.

Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.

26 Azok elvesznek, de te megmaradsz; mindazok elavulnak, mint a ruha; mint az öltözetet, elváltoztatod azokat, és elváltoznak.

Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.

27 De te ugyanaz vagy, és a te esztendeid el nem fogynak.

Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.

28 A te szolgáidnak fiai megmaradnak, és az ő magvok erősen megáll előtted.

Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.