Psalmien 102

1 Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!

Ein Gebet des Elenden, wenn er schmachtet und seine Klage vor dem HERRN ausschüttet. O HERR, höre mein Gebet, und mein Schreien komme vor dich!

2 Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.

Verbirg dein Angesicht nicht vor mir am Tage meiner Not; neige dein Ohr zu mir; am Tage, da ich dich anrufe, erhöre mich eilends!

3 Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.

Denn meine Tage sind in Rauch aufgegangen, und meine Gebeine glühen wie ein Ofen.

4 Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.

Mein Herz ist geschlagen und verdorrt wie Gras; denn ich habe vergessen, mein Brot zu essen.

5 Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.

Vor lauter Seufzen kleben meine Knochen an meinem Fleisch.

6 Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.

Ich gleiche einer Rohrdommel in der Wüste, bin wie ein Käuzlein in den Ruinen;

7 Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.

ich wache und bin wie ein einsamer Vogel auf dem Dach.

8 Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.

Täglich schmähen mich meine Feinde, und die wider mich toben, schwören bei mir;

9 Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,

denn ich esse Asche wie Brot und mische meinen Trank mit Tränen

10 Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.

wegen deines Grimms und deines Zorns, daß du mich aufgehoben und hingeschleudert hast.

11 Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.

Meine Tage sind wie ein langgestreckter Schatten, und ich verdorre wie Gras.

12 Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.

Aber du, o HERR, bleibst ewig und dein Gedächtnis von einem Geschlecht zum andern.

13 Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.

Du wollest dich aufmachen und dich über Zion erbarmen; denn es ist Zeit, daß du ihr gnädig seiest, die Stunde ist gekommen!

14 Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,

Denn deine Knechte lieben Zions Steine und trauern über ihren Schutt.

15 Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.

Dann werden die Heiden den Namen des HERRN fürchten und alle Könige auf Erden deine Herrlichkeit,

16 Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.

wenn der HERR Zion gebaut hat und erschienen ist in seiner Herrlichkeit,

17 Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.

wenn er sich zum Gebet der Heimatlosen gewendet und ihr Gebet nicht verachtet hat.

18 Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.

Das wird man aufschreiben für das spätere Geschlecht, und das Volk, das geschaffen werden soll, wird den HERRN loben,

19 Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,

daß er herabgeschaut hat von der Höhe seines Heiligtums, daß der HERR vom Himmel zur Erde geblickt hat,

20 Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;

zu hören das Seufzen der Gefangenen und loszumachen die Kinder des Todes;

21 Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,

auf daß sie den Namen des HERRN preisen zu Zion und sein Lob in Jerusalem,

22 Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.

wenn die Völker sich versammeln allzumal und die Königreiche, dem HERRN zu dienen.

23 Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.

Er hat auf dem Wege meine Kraft gebeugt, meine Tage verkürzt.

24 Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.

Ich spreche: Mein Gott, nimm mich nicht weg in der Hälfte meiner Tage! Deine Jahre währen für und für.

25 Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.

Du hast vormals die Erde gegründet, und die Himmel sind deiner Hände Werk.

26 Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.

Sie werden vergehen, du aber bleibst; sie alle werden wie ein Kleid veralten, wie ein Gewand wirst du sie wechseln, und sie werden verschwinden.

27 Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.

Du aber bleibst, der du bist, und deine Jahre nehmen kein Ende!

28 Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.

Die Kinder deiner Knechte werden bleiben, und ihr Same wird vor dir bestehen.