Job 7
1 Does not man have hard labor on earth? Are not his days like the days of a hired man?
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Like a slave earnestly desires the shadows of evening, like a hired man looks for his wages—
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 so I have been made to endure months of misery; I have been given trouble-filled nights.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 When I lie down, I say to myself, 'When will I get up and when will the night be gone?' I am full of tossing to and fro until the day's dawning.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 My flesh is clothed with worms and clods of dust; the sores in my skin harden up and then dissolve and run afresh.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 My days are swifter than a weaver's shuttle; they pass without hope.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 God, call to mind that my life is only a breath; my eye will no more see good.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 The eye of God, who sees me, will see me no more; God's eyes will be on me, but I will not exist.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9 As a cloud is consumed and vanishes away, so he who goes down to Sheol will come up no more. (Sheol h7585)
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 He will return no more to his house; neither will his place know him again.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Therefore I will not restrain my mouth; I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Am I the sea or a sea monster that you place a guard over me?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 When I say, 'My bed will comfort me, and my couch will ease my complaint,'
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 then you scare me with dreams and terrify me through visions,
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 so that I would choose strangling and death rather than preserving these bones of mine.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 I loathe my life; I would not wish to always be alive; let me alone for my days are useless.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 What is man that you should pay attention to him, that you should set your mind on him,
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 that you should observe him every morning and test him every moment?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 How long will it be before you look away from me, before you let me alone long enough for me to swallow down my own saliva?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Even if I have sinned, what would that do to you, you who watch men? Why have you made a target of me, so that I am a burden for you?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 Why do you not pardon my transgression and take away my iniquity? For now will I lie down in the dust; you will seek me carefully, but I will not exist.”
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
