Psalms 137

1 By the waters of Babylon there we sat, and we wept at the thought of Zion.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 There on the poplars we hung our harps.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 For there our captors called for a song: our tormentors, rejoicing, saying: ‘Sing us one of the songs of Zion.’

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 How can we sing the Lord’s song in the foreigner’s land?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 If I forget you, Jerusalem, may my right hand wither.

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 May my tongue stick to the roof of my mouth, if I am unmindful of you, or don’t set Jerusalem above my chief joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Remember the Edomites, Lord, the day of Jerusalem’s fall, when they said, ‘Lay her bare, lay her bare, right down to her very foundation.’

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 Babylon, despoiler, happy are those who pay you back for all you have done to us.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Happy are they who seize and dash your children against the rocks.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!