Salme 12

1 (Til sangmesteren. Efter den ottende. En salme af David.) HERRE, hjælp, thi de fromme er borte, svundet er Troskab blandt Menneskens Børn;

Veisuunjohtajalle; matalassa äänialassa; Daavidin virsi. Auta, Herra, sillä hurskaat ovat hävinneet, uskolliset ovat kadonneet ihmislasten joukosta.

2 de taler Løgn, den ene til den anden, med svigefulde Læber og tvedelt Hjerte.

He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin.

3 Hver svigefuld Læbe udrydde HERREN, den Tunge, der taler store Ord,

Hävittäköön Herra kaikki liukkaat huulet, kielen, joka kerskuen puhuu,

4 dem, som siger: "Vor Tunge gør os stærke, vore Læber er med os, hvo er vor Herre?"

ne, jotka sanovat: "Kielemme voimalla me olemme väkevät; huulemme ovat meidän tukemme; kuka on meille herra?"

5 "For armes Nød og fattiges Suk vil jeg nu stå op", siger HERREN, "jeg frelser den, som man blæser ad."

"Kurjien sorron tähden, köyhien huokausten tähden minä nyt nousen", sanoo Herra, "tuon pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee".

6 HERRENs Ord er rene Ord, det pure, syvfold lutrede Sølv.

Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.

7 HERRE, du vogter os, værner os evigt mod denne Slægt.

Sinä, Herra, varjelet heitä, suojelet hänet iäti tältä sukukunnalta.

8 De gudløse færdes frit overalt, når Skarn ophøjes blandt Menneskens Børn.

Yltympäri jumalattomat rehentelevät, kun kataluus pääsee valtaan ihmislasten seassa.