Salme 109

1 (Til Sangmesteren. Af David. En Salme.) Du min Lovsangs Gud, vær ej tavs!

Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Jumala, minun ylistykseni, älä ole vaiti.

2 Thi en gudløs, svigefuld Mund har de åbnet imod mig, taler mig til med Løgntunge,

Sillä he ovat avanneet minua vastaan jumalattoman ja petollisen suun, he puhuttelevat minua valheen kielellä.

3 med hadske Ord omringer de mig og strider imod mig uden Grund;

Vihan sanoilla he ovat minut piirittäneet, ja syyttä he sotivat minua vastaan.

4 til Løn for min Kærlighed er de mig fjendske, skønt jeg er idel Bøn;

Rakkauteni palkaksi he minua vainoavat, mutta minä ainoastaan rukoilen.

5 de gør mig ondt for godt, gengælder min Kærlighed med Had.

He kostavat minulle hyvän pahalla ja rakkauteni vihalla.

6 Straf ham for hans Gudløshed, lad en Anklager stå ved hans højre,

Aseta jumalaton mies häntä vastaan, ja seisokoon syyttäjä hänen oikealla puolellansa.

7 lad ham gå dømt fra Retten, hans Bøn blive regnet for Synd;

Oikeuden edessä hän joutukoon syyhyn, ja hänen rukouksensa tulkoon synniksi.

8 hans Livsdage blive kun få, hans Embede tage en anden;

Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.

9 hans Børn blive faderløse, hans Hustru vorde Enke;

Tulkoot hänen lapsensa orvoiksi ja hänen vaimonsa leskeksi.

10 hans Børn flakke om og tigge, drives bort fra et øde Hjem;

Kierrelkööt hänen lapsensa alati kerjäten, anelkoot kaukana kotinsa raunioilta.

11 Ågerkarlen rage efter alt, hvad han har, og fremmede rane hans Gods;

Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä.

12 ingen være langmodig imod ham, ingen ynke hans faderløse;

Älköön kukaan osoittako hänelle laupeutta, älköönkä kukaan armahtako hänen orpojansa.

13 hans Afkom gå til Grunde, hans Navn slettes ud i næste Slægt:

Hänen jälkeläisensä hävitkööt sukupuuttoon, pyyhittäköön heidän nimensä pois toisessa polvessa.

14 lad hans Fædres Skyld ihukommes hos HERREN, lad ikke hans Moders Synd slettes ud,

Hänen isiensä rikkomukset pysykööt Herran muistossa, älköönkä hänen äitinsä syntiä pyyhittäkö pois.

15 altid være de, HERREN for Øje; hans Minde vorde udryddet af Jorden,

Olkoot ne Herran edessä alati, ja hävittäköön hän heidän muistonsa maan päältä.

16 fordi det ej faldt ham ind at vise sig god, men han forfulgte den arme og fattige og den, hvis Hjerte var knust til Døde;

Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet.

17 han elsked Forbandelse, så lad den nå ham; Velsignelse yndede han ikke, den blive ham fjern!

Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas.

18 Han tage Forbandelse på som en Klædning, den komme som Vand i hans Bug, som Olie ind i hans Ben;

Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy.

19 den blive en Dragt, han tager på, et Bælte, han altid bærer!

Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy.

20 Det være mine Modstanderes Løn fra HERREN, dem, der taler ondt mod min Sjæl.

Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan.

21 Men du, o HERRE, min Herre, gør med mig efter din Godhed og Nåde, frels mig for dit Navns Skyld!

Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut.

22 Thi jeg er arm og fattig, mit Hjerte vånder sig i mig;

Sillä minä olen kurja ja köyhä, ja sydämeni on haavoitettu minun rinnassani.

23 som Skyggen, der hælder, svinder jeg bort, som Græshopper rystes jeg ud;

Minä katoan pois kuin pitenevä varjo, minut pudistetaan pois kuin heinäsirkka.

24 af Faste vakler mine Knæ, mit Kød skrumper ind uden Salve;

Polveni horjuvat paastoamisesta, ja minun ruumiini on laihtunut lihattomaksi.

25 til Spot for dem er jeg blevet, de ryster på Hovedet, når de

Ja minä olen joutunut heidän herjattavakseen, minut nähdessään he nyökyttävät päätänsä.

26 Hjælp mig, HERRE min Gud, frels mig efter din Miskundhed,

Auta minua, Herra, minun Jumalani, pelasta minut armosi jälkeen;

27 så de sander, det var din Hånd, dig, HERRE, som gjorde det!

ja he saakoot tuta, että tämä on sinun kätesi, että sinä, Herra, sen teit.

28 Lad dem forbande, du vil velsigne, mine uvenner vorde til Skamme, din Tjener glæde sig;

Jos he kiroavat, siunaa sinä, jos he nousevat, joutukoot häpeään, mutta palvelijasi saakoon iloita.

29 lad mine Fjender klædes i Skændsel, iføres Skam som en Kappe!

Olkoon häväistys minun vainoojaini pukuna, ja verhotkoon heitä heidän häpeänsä niinkuin viitta.

30 Med min Mund vil jeg højlig takke HERREN, prise ham midt i Mængden;

Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä.

31 thi han står ved den fattiges højre at fri ham fra dem, der dømmer hans Sjæl.

Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka hänet tuomitsevat.