Job 7
1 Har Mennesket på Jord ej Krigerkår? Som en Daglejers er hans Dage.
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Som Trællen, der higer efter Skygge som Daglejeren, der venter på Løn,
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 så fik jeg Skuffelses Måneder i Arv kvalfulde Nætter til Del.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 Når jeg lægger mig, siger jeg: "Hvornår er det Dag, af jeg kan stå op?" og når jeg står op: "Hvornår er det Kvæld?" Jeg mættes af Uro, til Dagen gryr.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 Mit Legeme er klædt med Orme og Skorpe, min Hud skrumper ind og væsker.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 Raskere end Skyttelen flyver mine Dage, de svinder bort uden Håb.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Kom i Hu, at mit Liv er et Pust, ej mer får mit Øje Lykke at skue!
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Vennens Øje skal ikke se mig, dit Øje søger mig - jeg er ikke mere.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 han vender ej atter hjem til sit Hus, hans Sted får ham aldrig at se igen.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Så vil jeg da ej lægge Bånd på min Mund, men tale i Åndens Kvide, sukke i bitter Sjælenød.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Er jeg et Hav, eller er jeg en Drage, siden du sætter Vagt ved mig?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 Når jeg tænker, mit Leje skal lindre mig, Sengen lette mit Suk,
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 da ængster du mig med Drømme, skræmmer mig op ved Syner,
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 så min Sjæl vil hellere kvæles. hellere dø end lide.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 Nu nok! Jeg lever ej evigt, slip mig, mit Liv er et Pust!
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 Hvad er et Menneske, at du regner ham og lægger Mærke til ham,
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 hjemsøger ham hver Morgen, ransager ham hvert Øjeblik?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 Når vender du dog dit Øje fra mig, slipper mig, til jeg har sunket mit Spyt?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Har jeg syndet, hvad skader det dig, du, som er Menneskets Vogter? Hvi gjorde du mig til Skive, hvorfor blev jeg dig til Byrde?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 Hvorfor tilgiver du ikke min Synd og lader min Brøde uænset? Snart ligger jeg jo under Mulde, du søger mig - og jeg er ikke mere!
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
