Psalm 109

1 Auf den Siegesspender, von David, ein Lied. - Mein Gott, den ich lobpreise, sei nicht taub!

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene.

2 Sie öffnen gegen mich den frechen, falschen Mund; mit Lügenzungen reden sie zu nur

Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä,

3 und überhäufen mich mit Hassesworten und feinden ohne Grund mich an.

Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä.

4 Für meine Liebe klagen sie mich an; ich muß mich gar verteidigen.

Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen.

5 Für Gutes haben sie für mich nur böse Wünsche, für meine Liebe Haß: -

He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä ja vihaa rakkauden edestä.

6 "Man möge einen Frevler gegen ihn bestellen, daß er als Kläger gegen ihn auftrete!

Aseta jumalattomat hänen päällensä, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä.

7 Er gehe schuldig im Gericht hervor; fehlschlage ihm sein Rechten!

Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti.

8 Nur wenig seien seine Tage; ein anderer nehme sein Erspartes!

Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen.

9 Und seine Kinder sollen Waisen werden und seine Gattin Witwe!

Hänen lapsensa olkoon orvot, ja hänen emäntänsä leski.

10 Unstet umherziehen und betteln sollen seine Kinder, aus ihren leeren Wohnungen verstoßen werden!

Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä.

11 Ein Wucherer belege seine ganze Habe mit Beschlag, und Fremde sollen sein Erworbnes plündern!

Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä.

12 Nicht einer bleibe ihm gewogen! Nicht einer schenke Mitleid seinen Waisen!

Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa.

13 Sein Stamm verfalle der Vernichtung; im zweiten Glied erlösche schon sein Name!

Hänen sukunsa olkoon hävitetty: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois.

14 Beim Herrn werd seiner Väter Schuld gedacht, und seiner Mutter Sünde werde nimmer ausgelöscht!

Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois.

15 Sie seien stets dem Herrn vor Augen, daß er vertilge ihr Gedächtnis von der Erde.

Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä,

16 Denn er gedachte nimmer, Liebe zu erweisen, verfolgte elende und arme Leute und gab den Todesstoß zerbrochenen Herzen.

Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää, ja murheellista tappaaksensa.

17 Weil ihm der Fluch so lieb und ihm sich leicht einstellte, dieweil das Segnen er nicht mochte, weil's ihm ferne lag,

Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman.

18 dieweil den Fluch er wie sein eigen Kleid anlegte, wie Wasser in sein Inneres nahm und er wie Öl in seine Glieder drang,

Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy.

19 so sei er ihm wie ein Gewand, das er als Hülle um sich legt, gleich einem Gürtel, den er ständig trägt!" -

Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää.

20 Vom Herrn geschehe also meinen Anklägern, die wider mich gar Schlimmes reden!

Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan.

21 Du aber, Herr, mein Gott, befasse Dich mit mir um Deines Namens willen! Errette mich nach Deiner milden Huld!

Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua.

22 Denn ich bin bettelarm und leidend; mein Herz bricht mir im Leibe.

Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa.

23 Gleich einem Schatten, der sich neigt, vergehe ich, bin hohl gleich einem Rauchfang.

Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat.

24 Vor Fasten wanken mir die Knie; mein Leib zehrt ab, wird mager.

Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta.

25 Ich bin ihr Spott; sie sehen mich und schütteln ihren Kopf. -

Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat.

26 Komm mir zu Hilfe, Herr, mein Gott! Errette mich nach Deiner Huld,

Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,

27 damit sie innewerden, Deine Hand sei es, daß Du, Herr, solches tust!

Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet.

28 Sie mögen fluchen! Doch Du segne! So werden meine Widersacher voller Scham, Dein Diener aber voller Freude.

Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan.

29 In Schande müssen meine Ankläger sich kleiden, in ihre Scham sich hüllen wie in einen Mantel! -

Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella.

30 Dann danke ich dem Herrn mit lautem Munde und preise ihn inmitten Vieler,

Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa.

31 daß er dem Armen steht zur Rechten, zur Hilfe gegen die, die ihn verklagen.

Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat.