Psalmien 9
1 Davidin Psalmi, kauniista nuoruudesta, edelläveisaajalle. Minä kiitän Herraa kaikesta sydämestäni, ja luettelen kaikki sinun ihmees.
Ein Psalm Davids, von der schönen Jugend, vorzusingen. Ich danke dem HERRN von ganzem Herzen und erzähle alle deine Wunder.
2 Minä iloitsen ja riemuitsen sinussa, ja veisaan kiitosta sinun nimelles, sinä kaikkein ylimmäinen,
Ich freue mich und bin fröhlich in dir und lobe deinen Namen, du Allerhöchster,
3 Ettäs minun viholliseni olet ajanut takaperin: he lankesivat ja hukkuivat sinun etees.
daß du meine Feinde hinter sich getrieben hast; sie sind gefallen und umgekommen vor dir.
4 Sillä sinä saatat minun oikeuteni ja asiani toimeen: sinä istuit istuimelle, vanhurskauden tuomari.
Denn du führest mein Recht und meine Sache aus; du sitzest auf dem Stuhl, ein rechter Richter.
5 Sinä nuhtelet pakanoita, ja kadotat jumalattomat: sinä pyyhit heidän nimensä pois aina ja ijankaikkisesti.
Du schiltst die Heiden und bringst die Gottlosen um; ihren Namen vertilgst du immer und ewiglich.
6 Vihollisten hävitykset ovat lopetetut ijäisesti, ja kaupungit sinä kukistit heidän muistonsa on heidän kanssansa kadonnut.
Die Schwerter des Feindes haben ein Ende; die Städte hast du umgekehrt; ihr Gedächtnis ist umgekommen samt ihnen.
7 Mutta Herra pysyy ijankaikkisesti: hän on valmistanut istuimensa tuomioon.
Der HERR aber bleibt ewiglich; er hat seinen Stuhl bereitet zum Gericht,
8 Ja hän tuomitsee maan piirin vanhurskaudessa, ja hallitsee kansat oikein.
und er wird den Erdboden recht richten und die Völker regieren rechtschaffen.
9 Ja Herra on köyhän turva: hän on turva hädän aikana.
Und der HERR ist des Armen Schutz, ein Schutz in der Not.
10 Sentähden he sinuun toivovat, jotka sinun nimes tuntevat; sillä et sinä niitä hylkää, jotka sinua, Herra, etsivät.
Darum hoffen auf dich, die deinen Namen kennen; denn du verlässest nicht, die dich, HERR, suchen.
11 Veisatkaat Herralle, joka Zionissa asuu: julistakaat kansoissa hänen tekonsa.
Lobet den HERRN, der zu Zion wohnt; verkündiget unter den Völkern sein Tun!
12 Sillä se joka kostaa verenvikoja, muistaa heitä, eikä unohda köyhäin parkumista.
Denn er gedenkt und fragt nach ihrem Blut; er vergißt nicht des Schreiens der Armen.
13 Herra ole minulle armollinen, katso minun ahdistustani niiltä, jotka minua vihaavat, sinä joka ylennät minun surman porteista;
HERR, sei mir gnädig; siehe an mein Elend unter den Feinden, der du mich erhebst aus den Toren des Todes,
14 Että minä luettelisin kaikki sinun kiitokses Zionin tytärten porteissa, ja iloitsisin sinun avustas.
auf daß ich erzähle all deinen Preis in den Toren der Tochter Zion, daß ich fröhlich sei über deine Hilfe.
15 Pakanat ovat vajonneet siihen hautaan, jonka he valmistivat: heidän jalkansa on käsitetty siinä verkossa, jonka he virittivät.
Die Heiden sind versunken in der Grube, die sie zugerichtet hatten; ihr Fuß ist gefangen in dem Netz, das sie gestellt hatten.
16 Niin ymmärretään Herran tekevän oikeuden, koska jumalatoin juuri omissa kättensä töissä käsitetään; se on tutkisteltava asia, (Sela)
So erkennt man, daß der HERR Recht schafft. Der Gottlose ist verstrickt in dem Werk seiner Hände. (Zwischenspiel, Sela)
17 Jospa jumalattomat palajaisivat helvettiin, ja kaikki pakanat, jotka Jumalan unohtavat. (Sheol h7585)
Ach daß die Gottlosen müßten zur Hölle gekehrt werden, alle Heiden, die Gottes vergessen! (Sheol h7585)
18 Sillä ei hän köyhää peräti unohda, ja raadollisten toivo ei huku ijankaikkisesti.
Denn er wird des Armen nicht so ganz vergessen, und die Hoffnung der Elenden wird nicht verloren sein ewiglich.
19 Nouse, Herra, ettei ihminen saisi valtaa: anna kaikki pakanat edessäs tuomittaa.
HERR, stehe auf, daß die Menschen nicht Oberhand haben; laß alle Heiden vor dir gerichtet werden!
20 Herra, anna heille opettaja, että pakanat tuntisivat itsensä ihmisiksi, (Sela)
Gib ihnen, HERR, einen Meister, daß die Heiden erkennen, daß sie Menschen sind. (Sela)
