Jobin 30

1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

Nun aber lachen mein, die jünger sind denn ich, welcher Väter ich verachtet hätte, zu stellen unter meine Schafhunde,

2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

welcher Vermögen ich für nichts hielt, die nicht zum Alter kommen konnten,

3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

die vor Hunger und Kummer einsam flohen in die Einöde, neulich verdorben und elend worden,

4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

die da Nesseln ausrauften um die Büsche, und Wacholderwurzel war ihre Speise;

5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

und wenn sie die herausrissen, jauchzeten sie drüber wie ein Dieb.

6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

An den grausamen Bächen wohneten sie, in den Löchern der Erde und Steinritzen.

7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

Zwischen den Büschen riefen sie und unter den Disteln sammelten sie,

8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

die Kinder loser und verachteter Leute, die die Geringsten im Lande waren.

9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

Nun bin ich ihr Saitenspiel worden und muß ihr Märlein sein.

10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Sie haben einen Greuel an mir und machen sich ferne von mir und schonen nicht, vor meinem Angesicht zu speien.

11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

Sie haben mein Seil ausgespannet und mich zunichte gemacht und das Meine abgezäumet.

12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

Zur Rechten, da ich grünete, haben sie sich wieder mich gesetzt und haben meinen Fuß ausgestoßen; und haben über mich einen Weg gemacht, mich zu verderben.

13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

Sie haben meine Steige zerbrochen; es war ihnen so leicht, mich zu beschädigen, daß sie keiner Hilfe dazu bedurften.

14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

Sie sind kommen, wie zur weiten Lücke herein, und sind ohne Ordnung dahergefallen.

15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Schrecken hat sich gegen mich gekehret und hat verfolget wie der Wind meine HERRLIchkeit und wie eine laufende Wolke meinen glückseligen Stand.

16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

Nun aber gießt sich aus meine Seele über mich, und mich hat ergriffen die elende Zeit.

17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

Des Nachts wird mein Gebein durchbohret allenthalben, und die mich jagen, legen sich nicht schlafen.

18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Durch die Menge der Kraft werde ich anders und anders gekleidet; und man gürtet mich damit wie mit dem Loch meines Rocks.

19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

Man hat mich in Kot getreten und gleich geachtet dem Staub und Asche.

20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

Schreie ich zu dir, so antwortest du mir nicht; trete ich hervor, so achtest du nicht auf mich.

21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

Du bist mir verwandelt in einen Grausamen und zeigest deinen Gram an mir mit der Stärke deiner Hand.

22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

Du hebest mich auf und lässest mich auf dem Winde fahren und zerschmelzest mich kräftiglich.

23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Denn ich weiß, du wirst mich dem Tode überantworten; da ist das bestimmte Haus aller Lebendigen.

24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

Doch wird er nicht die Hand ausstrecken ins Beinhaus, und werden nicht schreien vor seinem Verderben.

25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

Ich weinete ja in der harten Zeit, und meine Seele jammerte der Armen.

26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

Ich wartete des Guten, und kommt das Böse; ich hoffte aufs Licht, und kommt Finsternis.

27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Meine Eingeweide sieden und hören nicht auf; mich hat überfallen die elende Zeit.

28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

Ich gehe schwarz einher, und brennet mich doch keine Sonne nicht; ich stehe auf in der Gemeine und schreie.

29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

Ich bin ein Bruder der Schlangen und ein Geselle der Straußen.

30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

Meine Haut über mir ist schwarz worden, und meine Gebeine sind verdorret vor Hitze.

31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.

Meine Harfe ist eine Klage worden und meine Pfeife ein Weinen.