Jobin 29

1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

Und Hiob hub abermal an seine Sprüche und sprach:

2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

O daß ich wäre wie in den vorigen Monden, in den Tagen, da mich Gott behütete,

3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

da seine Leuchte über meinem Haupte schien, und ich bei seinem Licht in der Finsternis ging;

4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

wie ich war zur Zeit meiner Jugend, da Gottes Geheimnis über meiner Hütte war;

5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

da der Allmächtige noch mit mir war und meine Kinder um mich her;

6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

da ich meine Tritte wusch in Butter, und die Felsen mir Ölbäche gossen;

7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

da ich ausging zum Tor in der Stadt und ließ meinen Stuhl auf der Gasse bereiten;

8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

da mich die Jungen sahen und sich versteckten, und die Alten vor mir aufstunden;

9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

da die Obersten aufhöreten zu reden, und legten ihre Hand auf ihren Mund;

10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

da die Stimme der Fürsten sich verkroch, und ihre Zunge an ihrem Gaumen klebte.

11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

Denn welches Ohr mich hörete, der preisete mich selig, und welches Auge mich sah, der rühmte mich.

12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

Denn ich errettete den Armen, der da schrie, und den Waisen, der keinen Helfer hatte.

13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

Der Segen des, der verderben sollte, kam über mich; und ich erfreuete das Herz der Witwe.

14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

Gerechtigkeit war mein Kleid, das ich anzog wie einen Rock; und mein Recht war mein fürstlicher Hut.

15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

Ich war des Blinden Auge und des Lahmen Füße.

16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

Ich war ein Vater der Armen; und welche Sache ich nicht wußte, die erforschete ich.

17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

Ich zerbrach die Backenzähne des Ungerechten und riß den Raub aus seinen Zähnen.

18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

Ich gedachte: Ich will in meinem Nest ersterben und meiner Tage viel machen wie Sand.

19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

Meine Saat ging auf am Wasser; und der Tau blieb über meiner Ernte.

20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

Meine HERRLIchkeit erneuerte sich immer an mir; und mein Bogen besserte sich in meiner Hand.

21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

Man hörete mir zu, und schwiegen und warteten auf meinen Rat.

22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

Nach meinen Worten redete niemand mehr; und meine Rede troff auf sie.

23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

Sie warteten auf mich wie auf den Regen und sperreten ihren Mund auf als nach dem Abendregen.

24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

Wenn ich sie anlachte, wurden sie nicht zu kühn darauf, und das Licht meines Angesichts machte mich nicht geringer.

25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.

Wenn ich zu ihrem Geschäfte wollte kommen, so mußte ich obenan sitzen und wohnete wie ein König unter Kriegsknechten, da ich tröstete, die Leid trugen.