Jobin 16

1 Sitte vastasi Job ja sanoi:

Hiob antwortete und sprach:

2 Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

Ich habe solches oft gehört. Ihr seid allzumal leidige Tröster!

3 Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

Wollen die leeren Worte kein Ende haben? Oder was macht dich so frech, also zu reden?

4 Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

Ich könnte auch wohl reden wie ihr. Wäre eure Seele an meiner Statt, so wollte ich auch Worte gegen euch zusammenbringen und mein Haupt also über euch schütteln.

5 Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

Ich wollte euch stärken mit dem Munde und mit meinen Lippen trösten.

6 Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

Aber wenn ich schon rede, so schont mein der Schmerz nicht; lasse ich's anstehen so geht er nicht von mir.

7 Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

Nun aber macht er mich müde und verstört alles, was ich bin.

8 Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Er hat mich runzlig gemacht, das zeugt wider mich; und mein Elend steht gegen mich auf und verklagt mich ins Angesicht.

9 Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

Sein Grimm zerreißt, und der mir gram ist, beißt die Zähne über mich zusammen; mein Widersacher funkelt mit seinen Augen auf mich.

10 He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

Sie haben ihren Mund aufgesperrt gegen mich und haben mich schmählich auf meine Backen geschlagen; sie haben ihren Mut miteinander an mir gekühlt.

11 Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Gott hat mich übergeben dem Ungerechten und hat mich in der Gottlosen Hände kommen lassen.

12 Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

Ich war in Frieden, aber er hat mich zunichte gemacht; er hat mich beim Hals genommen und zerstoßen und hat mich zum Ziel aufgerichtet.

13 Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

Er hat mich umgeben mit seinen Schützen; er hat meine Nieren gespalten und nicht verschont; er hat meine Galle auf die Erde geschüttet.

14 Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

Er hat mir eine Wunde über die andere gemacht; er ist an mich gelaufen wie ein Gewaltiger.

15 Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

Ich habe einen Sack um meine Haut genäht und habe mein Horn in den Staub gelegt.

16 Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

Mein Antlitz ist geschwollen von Weinen, und meine Augenlider sind verdunkelt,

17 Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

wiewohl kein Frevel in meiner Hand ist und mein Gebet ist rein.

18 Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

Ach Erde, bedecke mein Blut nicht! und mein Geschrei finde keine Ruhestätte!

19 Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

Auch siehe da, meine Zeuge ist mein Himmel; und der mich kennt, ist in der Höhe.

20 Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

Meine Freunde sind meine Spötter; aber mein Auge tränt zu Gott,

21 Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

daß er entscheiden möge zwischen dem Mann und Gott, zwischen dem Menschenkind und seinem Freunde.

22 Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.

Denn die bestimmten Jahre sind gekommen, und ich gehe hin des Weges, den ich nicht wiederkommen werde.