Psaltaren 22

1 En Psalm Davids, till att föresjunga, om hindena som bittida jagad varder. Min Gud, min Gud, hvi hafver du öfvergifvit mig? Jag ryter; men min hjelp är fjerran.

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, peurasta, jota varhain väijytään. Minun Jumalani, minun Jumalani! miksis minun hylkäsit? minä parun, vaan minun apuni on kaukana.

2 Min Gud, om dagen ropar jag, så svarar du intet; och om nattena tiger jag ock intet.

Minun Jumalani! päivällä minä huudan, ja et sinä vastaa, ja en yölläkään vaikene.

3 Men du äst helig, du som bor ibland Israels lof.

Sinä olet pyhä, joka asut Israelin kiitoksessa.

4 Våre fäder hoppades uppå dig; och då de hoppades, halp du dem ut.

Meidän isämme toivoivat sinuun: ja kuin he toivoivat, niin sinä vapahdit heitä.

5 Till dig ropade de, och vordo hulpne; de hoppades på dig, och vordo icke till skam.

Sinua he huusivat, ja vapahdettiin: sinuun he turvasivat, ja ei tulleet häpiään.

6 Men jag är en matk, och icke menniska; menniskors gabberi, och folks föraktelse.

Mutta minä olen mato ja en ihminen, ihmisten pilkka ja kansan ylönkatse.

7 Alle de som mig se, bespotta mig, gapa upp med munnen, och rista hufvudet:

Kaikki, jotka minun näkevät, häpäisevät minua: he vääristelevät huuliansa ja päätänsä vääntelevät.

8 Han klage det Herranom; han hjelpe honom ut, och undsätte honom, om han hafver lust till honom.

Hän valittaa Herralle, hän vapahtakoon hänen: hän auttakoon häntä, jos hän mielistyy häneen.

9 Ty du hafver dragit mig utu mitt moderlif; och vast min tröst, då jag än vid mine moders bröst låg.

Sillä sinä olet minun vetänyt ulos äitini kohdusta: sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla.

10 På dig är jag kastad utaf moderlifvet; du äst min Gud, allt ifrå mine moders lif.

Sinun päälles minä olen heitetty äitini kohdusta: sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.

11 Var icke långt ifrå mig; ty ångest är hardt när; ty här är ingen hjelpare.

Älä ole kaukana minusta; sillä ahdistus on läsnä, ja ei ole auttajaa,

12 Store stutar hafva belagt mig; fete oxar hafva omhvärft mig.

Suuret mullit ovat minun piirittäneet, lihavat härjät kiertäneet minun ympäri.

13 De uppgapa med sin mun emot mig, såsom ett glupande och rytande lejon.

Kitansa avasivat he minua vastaan, niinkuin raateleva ja kiljuva jalopeura.

14 Jag är utgjuten såsom vatten; all min ben hafva skiljts åt; mitt hjerta i mitt lif är såsom ett smält vax.

Minä olen kaadettu ulos niinkuin vesi, ja luuni ovat kaikki hajoitetut: minun sydämeni on niinkuin salattu vedenvaha ruumiissani.

15 Mina krafter äro borttorkade, såsom ett stycke af en potto; och min tunga lådar vid min gom, och du lägger mig uti dödsens stoft.

Minun voimani on kuivettunut niinkuin kruusin muru, ja minun kieleni tarttuu suuni lakeen; ja sinä panet minun kuoleman tomuun.

16 Ty hundar hafva kringhvärft mig, och de ondas rote hafver ställt sig omkring mig; mina händer och fötter hafva de genomborrat.

Sillä koirat ovat minun piirittäneet: julmain parvi saartain lävistänyt kuin jalopeura käteni ja jalkani.

17 Jag måtte tälja all min ben; men de skåda och se sin lust på mig.

Minä lukisin kaikki minun luuni; mutta he katselivat ja näkivät ihastuksensa minusta.

18 De byta min kläder emellan sig, och kasta lott om min klädnad.

He jakavat itsellensä minun vaatteeni ja heittävät hameestani arpaa.

19 Men du, Herre, var icke fjerran; min starkhet, skynda dig till att hjelpa mig.

Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana! minun väkevyyteni, riennä avukseni!

20 Fria mina själ ifrå svärdet, mina ensamma ifrå hundarna.

Pelasta minun sieluni miekasta, ja ainokaiseni koirilta.

21 Hjelp mig utu lejonens mun, och fria mig ifrån enhörningarna.

Vapahda minua jalopeuran suusta, ja päästä minua yksisarvillisista.

22 Jag vill predika ditt Namn minom brödrom; jag vill prisa dig i församlingene.

Minä saarnaan sinun nimeäs veljilleni: minä ylistän sinua seurakunnassa.

23 Lofver Herran, I som frukten honom; honom äre all Jacobs säd, och honom vörde all Israels säd.

Ylistäkäät Herraa te, jotka häntä pelkäätte: koko Jakobin siemen kunnioittakoon häntä, ja kavahtakoon häntä kaikki Israelin siemen!

24 Ty han hafver icke föraktat eller försmått dens fattiga eländhet; och icke förskylt sitt ansigte för honom; och då han ropade till honom, hörde han det.

Sillä ei hän hyljännyt eikä katsonut ylön köyhän raadollisuutta, eikä kääntänyt kasvojansa hänestä pois; vaan kuin se häntä huusi, kuuli hän sitä.

25 Dig vill jag prisa, uti den stora församlingene; jag vill betala mitt löfte inför dem som frukta honom.

Sinua minä ylistän suuressa seurakunnassa: minä maksan lupaukseni heidän edessänsä, jotka häntä pelkäävät.

26 De elände skola äta, att de mätte varda; och de som efter Herran fråga, skola prisa honom; edart hjerta skall lefva evinnerliga.

Raadolliset syövät ja ravitaan, ja jotka Herraa etsivät, pitää häntä ylistämän: teidän sydämenne pitää elämän ijankaikkisesti.

27 Tänke derpå alla verldenes ändar, och omvände sig till Herran; och alla Hedningars slägter tillbedje för honom.

Kaikki maailman ääret muistakaan ja kääntykään Herran tykö, ja kumartakaan sinun edessäs kaikki pakanain sukukunnat.

28 Herren hafver ett rike, och han råder ibland Hedningarna.

Sillä Herralta on valtakunta, ja hän vallitsee pakanoita.

29 Alle fete på jordene skola äta, och tillbedja; för honom skola knäböja alle de som i stoft ligga, och de der med bekymmer lefva.

Kaikki lihavat maan päällä pitää syömän ja kumartaman, hänen edessänsä polviansa notkistaman kaikki, jotka tomussa makaavat ja jotka surussansa elävät.

30 Han skall få ena säd, den honom tjenar; om Herran skall man förkunna intill barnabarn.

Hänen pitää saaman siemenen, joka häntä palvelee: Herrasta pitää ilmoitettaman lasten lapsiin.

31 De skola, komma och predika hans rättfärdighet de folke, som födas skall, att han det gör.

He tulevat ja hänen vanhurskauttansa saarnaavat syntyvälle kansalle, että hän sen tekee.