Jobs 3

1 Då let Job upp munnen og banna fødedagen sin.

Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.

2 Job tok til ords og sagde:

Ja Job vastasi ja sanoi:

3 «Burt med den dag då eg vart fødd, den natt som sa: «Ein svein er avla!»

Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.

4 Må denne dag til myrker verta - burtgløymd av Gud i høge himmel - og inkje ljos på honom skina!

Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.

5 Lat svarte myrkret honom eiga og skyer seg kring honom samla! Dagmyrkjingar skal honom skræma

Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.

6 og myrkret gløypa denne natt! Burt med den natt frå årsens dagar, ho kome ei i månads tal!

Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.

7 Ja, aud og tom skal natti verta og ingen fagnad i ho klinga;

Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.

8 Dagbannarar skal henne banna, dei som kann mana upp Livjatan,

Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.

9 Og morgonstjernor skal’kje skina; fåfengt ho venta skal på ljoset - augbrunerne av morgonroden -

Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,

10 av di ho ei livsdøri stengde på mor mi, so eg slapp for kval.

Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.

11 Kvi døydd’ eg ei i moders liv? Ell’ slokna då eg rett var fødd?

Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?

12 Kvi fanst det kne som mot meg tok; og brjost eg kunde suga ved?

Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?

13 So låg eg still og kvilde no, eg sov og hadde ro og fred

Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.

14 hjå kongar og hjå fyrstar, som til gravstad pyramider bygde,

Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;

15 hjå hovdingar som åtte gull og fyllte sine hus med sylv;

Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;

16 ell’ ufødd var eg ikkje til, lik born som aldri ljoset såg.

Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.

17 Der rasar ei dei vonde meir; der kviler dei som trøytte er;

Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;

18 og fangarne er trygge der; dei høyrer ingen drivar meir.

Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;

19 Der stor og liten like er, og trælen fri for herren sin.

Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:

20 Kvi gjev han ljos til den som lid, og liv til deim som gremmer seg,

Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?

21 som fåfengt stundar etter dauden, og søkjer han som løynde skatt,

Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?

22 som gled seg, ja, som jublar høgt, og fegnast når dei finn ei grav -

Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

23 til mannen som ei finn sin veg, som Gud set fast og stengjer inne?

Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?

24 Min sukk hev vorte daglegt brød, og klaga mi som vatnet strøymar.

Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,

25 Meg råkar det eg ottast fyre; det som eg ræddast, hender meg.

Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.

26 Snaudt fær eg fred, snaudt fær eg ro, snaudt lindring - so kjem uro att.»

Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.