Salmenes 78

1 En læresalme av Asaf. Lytt, mitt folk, til min lære, bøi eders ører til min munns ord!

Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.

2 Jeg vil oplate min munn med tankesprog, jeg vil la utstrømme gåtefulle ord fra fordums tid.

Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.

3 Det vi har hørt og vet, og det våre fedre har fortalt oss,

Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,

4 det vil vi ikke dølge for deres barn, men for den kommende slekt fortelle Herrens pris og hans styrke og de undergjerninger som han har gjort.

sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.

5 Han har reist et vidnesbyrd i Jakob og satt en lov i Israel, som han bød våre fedre å kunngjøre sine barn,

Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,

6 forat den kommende slekt, de barn som skulde fødes, kunde kjenne dem, kunde stå frem og fortelle dem for sine barn

että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.

7 og sette sitt håp til Gud og ikke glemme Guds gjerninger, men holde hans bud

Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.

8 og ikke være som deres fedre, en opsetsig og gjenstridig slekt, en slekt som ikke gjorde sitt hjerte fast, og hvis ånd ikke var trofast mot Gud.

Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.

9 Efra'ims barn, de rustede bueskyttere, vendte om på stridens dag.

Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.

10 De holdt ikke Guds pakt og vilde ikke vandre i hans lov,

Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,

11 og de glemte hans store gjerninger og de under som han hadde latt dem se.

vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.

12 For deres fedres øine hadde han gjort under i Egyptens land, på Soans mark.

Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.

13 Han kløvde havet og lot dem gå gjennem det og lot vannet stå som en dynge.

Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.

14 Og han ledet dem ved skyen om dagen og hele natten ved ildens lys.

Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.

15 Han kløvde klipper i ørkenen og gav dem å drikke som av store vanndyp.

Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.

16 Og han lot bekker gå ut av klippen og vann flyte ned som strømmer.

Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.

17 Men de blev ennu ved å synde mot ham, å være gjenstridige mot den Høieste i ørkenen.

Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.

18 Og de fristet Gud i sitt hjerte, så de krevde mat efter sin lyst.

He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.

19 Og de talte mot Gud, de sa: Kan vel Gud dekke bord i ørkenen?

Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa?

20 Se, han har slått klippen så det fløt ut vann, og bekker strømmet over; mon han også kan gi brød, eller kan han komme med kjøtt til sitt folk?

Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"

21 Derfor, da Herren hørte det, harmedes han, og ild optendtes mot Jakob, og vrede reiste sig mot Israel,

Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,

22 fordi de ikke trodde på Gud og ikke stolte på hans frelse.

koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.

23 Og han gav skyene der oppe befaling og åpnet himmelens porter.

Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;

24 Og han lot manna regne over dem til føde og gav dem himmelkorn.

hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.

25 Englebrød åt enhver; han sendte dem næring til mette.

Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.

26 Han lot østenvinden fare ut i himmelen og førte sønnenvinden frem ved sin styrke.

Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;

27 Og han lot kjøtt regne ned over dem som støv og vingede fugler som havets sand,

hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;

28 og han lot dem falle ned midt i deres leir, rundt omkring deres boliger.

hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.

29 Og de åt og blev såre mette, og det de lystet efter, gav han dem.

Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.

30 De hadde ennu ikke latt fare det de lystet efter, ennu var deres mat i deres munn,

Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,

31 da reiste Guds vrede sig mot dem, og han herjet blandt deres kraftfulle menn, og Israels unge menn slo han ned.

kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.

32 Med alt dette syndet de enda og trodde ikke på hans undergjerninger.

Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.

33 Derfor lot han deres dager svinne bort i tomhet og deres år i forskrekkelse.

Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.

34 Når han herjet blandt dem, da spurte de efter ham og vendte om og søkte Gud

Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.

35 og kom i hu at Gud var deres klippe, og den høieste Gud deres gjenløser.

He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.

36 Men de smigret for ham med sin munn og løi for ham med sin tunge.

Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;

37 Og deres hjerte hang ikke fast ved ham, og de var ikke tro mot hans pakt.

sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.

38 Men han, han er miskunnelig, han tilgir misgjerning og forderver ikke; mange ganger lot han sin vrede vende om og lot ikke all sin harme bryte frem.

Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.

39 Og han kom i hu at de var kjød, et åndepust som farer avsted og ikke kommer tilbake.

Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.

40 Hvor titt var de ikke gjenstridige mot ham i ørkenen, gjorde ham sorg på de øde steder!

Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!

41 Og de fristet Gud på ny og krenket Israels Hellige.

Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.

42 De kom ikke hans hånd i hu den dag han forløste dem fra fienden,

He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,

43 han som gjorde sine tegn i Egypten og sine under på Soans mark.

jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,

44 Han gjorde deres elver til blod, og sine rinnende vann kunde de ikke drikke.

muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;

45 Han sendte imot dem fluesvermer som fortærte dem, og frosk som fordervet dem.

lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;

46 Og han gav gnageren deres grøde og gresshoppen deres høst.

antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;

47 Han slo deres vintrær ned med hagl og deres morbærtrær med haglstener.

hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;

48 Og han overgav deres fe til haglet og deres hjorder til ildsluer.

antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.

49 Han slapp sin brennende vrede løs mot dem, harme og forbitrelse og trengsel, en sending av ulykkes-bud.

Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.

50 Han brøt vei for sin vrede, sparte ikke deres sjel for døden, overgav deres liv til pesten.

Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.

51 Og han slo alle førstefødte i Egypten, styrkens førstegrøde i Kams telter.

Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.

52 Og han lot sitt folk bryte op som en fåreflokk og førte dem som en hjord i ørkenen.

Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.

53 Og han ledet dem tryggelig, og de fryktet ikke, men havet skjulte deres fiender.

Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.

54 Og han førte dem til sitt hellige landemerke, til det berg hans høire hånd hadde vunnet.

Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.

55 Og han drev hedningene ut for deres åsyn og lot deres land tilfalle dem som arvedel og lot Israels stammer bo i deres telter.

Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.

56 Men de fristet Gud, den Høieste, og var gjenstridige mot ham, og de aktet ikke på hans vidnesbyrd.

Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,

57 De vek av og var troløse, som deres fedre, de vendte om, likesom en bue som svikter.

vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.

58 Og de vakte hans harme med sine offerhauger og gjorde ham nidkjær med sine utskårne billeder.

He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.

59 Gud hørte det og blev vred, og han blev såre kjed av Israel.

Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.

60 Og han forlot sin bolig i Silo, det telt han hadde opslått blandt menneskene.

Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.

61 Og han overgav sin styrke til fangenskap og sin herlighet i fiendens hånd.

Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.

62 Og han overgav sitt folk til sverdet og harmedes på sin arv.

Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.

63 Ild fortærte dets unge menn, og dets jomfruer fikk ingen brudesang.

Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.

64 Dets prester falt for sverdet, og dets enker holdt ikke klagemål.

Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.

65 Da våknet Herren som en sovende, som en helt som jubler av vin.

Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.

66 Og han slo sine motstandere tilbake, påførte dem en evig skam.

Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.

67 Og han forkastet Josefs telt og utvalgte ikke Efra'ims stamme,

Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,

68 men han utvalgte Juda stamme, Sions berg som han elsket.

vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.

69 Og han bygget sin helligdom lik høie fjell, lik jorden, som han har grunnfestet for evig tid.

Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.

70 Og han utvalgte David, sin tjener, og tok ham fra fårehegnene;

Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.

71 fra de melkende får som han gikk bakefter, hentet han ham til å vokte Jakob, sitt folk, og Israel, sin arv.

Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.

72 Og han voktet dem efter sitt hjertes opriktighet og ledet dem med sin forstandige hånd.

Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.