Salomos Ordsprog 14

1 Kvinners visdom bygger sitt hus, men dårskap river det ned med sine hender.

Vaimojen viisaus talon rakentaa, mutta hulluus sen omin käsin purkaa.

2 Den som vandrer i opriktighet, frykter Herren; men den som går krokveier, forakter ham.

Joka vaeltaa oikein, se pelkää Herraa, mutta jonka tiet ovat väärät, se hänet katsoo ylen.

3 I dårens munn er et ris for hans overmot, men de vises leber er deres vern.

Hullun suussa on ylpeydelle vitsa, mutta viisaita vartioivat heidän huulensa.

4 Hvor det ingen okser er, der er krybben tom; men rikelig vinning kommer ved oksens kraft.

Missä raavaita puuttuu, on seimi tyhjä, mutta runsas sato saadaan härkien voimasta.

5 Trofast vidne lyver ikke, men den som taler løgn, er et falskt vidne.

Uskollinen todistaja ei valhettele, mutta väärä todistaja puhuu valheita.

6 Spotteren søker visdom, men finner den ikke; men for den forstandige er kunnskap lett å vinne.

Pilkkaaja etsii viisautta turhaan, mutta ymmärtäväisen on tietoa helppo saada.

7 Når du går fra en dåre, har du ikke funnet forstand på hans leber.

Menet pois tyhmän miehen luota: et tullut tuntemaan tiedon huulia.

8 Den klokes visdom er at han forstår sin vei, men dårers dårskap er at de bedrar sig selv.

Mielevän viisaus on, että hän vaelluksestaan vaarin pitää; tyhmien hulluus on petos.

9 Dårer spottes av sitt eget skyldoffer, men blandt de opriktige råder Guds velbehag.

Hulluja pilkkaa vikauhri, mutta oikeamielisten kesken on mielisuosio.

10 Hjertet kjenner sin egen bitre smerte, og i dets glede blander ingen fremmed sig.

Sydän tuntee oman surunsa, eikä sen iloon saa vieras sekaantua.

11 De ugudeliges hus skal ødelegges, men de opriktiges telt skal blomstre.

Jumalattomain huone hävitetään, mutta oikeamielisten maja kukoistaa.

12 Mangen vei tykkes en mann rett, men enden på det er dødens veier.

Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.

13 Endog under latter har hjertet smerte, og enden på gleden er sorg.

Nauraessakin voi sydän kärsiä, ja ilon lopuksi tulee murhe.

14 Av sin ferd skal den frafalne mettes, og en god mann holder sig borte fra ham.

Omista teistään saa kyllänsä se, jolla on luopunut sydän, mutta itsestään löytää tyydytyksen hyvä mies.

15 Den enfoldige tror hvert ord, men den kloke akter på sine skritt.

Yksinkertainen uskoo joka sanan, mutta mielevä ottaa askeleistansa vaarin.

16 Den vise frykter og holder sig fra det onde, men dåren er overmodig og trygg.

Viisas pelkää ja karttaa pahaa, mutta tyhmä on huoleton ja suruton.

17 Den bråsinte gjør dårskap, og en svikefull mann blir hatet.

Pikavihainen tekee hullun töitä, ja juonittelija joutuu vihatuksi.

18 De enfoldige har fått dårskap i arv, men de kloke krones med kunnskap.

Yksinkertaiset saavat perinnökseen hulluuden, mutta mielevät tiedon kruunuksensa.

19 De onde må bøie sig for de gode, og de ugudelige ved den rettferdiges porter.

Pahojen täytyy kumartua hyvien edessä ja jumalattomien seisoa vanhurskaan porteilla.

20 Endog av sin venn blir den fattige hatet; men de som elsker en rik, er mange.

Köyhää vihaa hänen ystävänsäkin, mutta rikasta rakastavat monet.

21 Den som forakter sin næste, synder; men salig er den som ynkes over arminger.

Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas se, joka kurjia armahtaa!

22 Skal ikke de fare vill som tenker ut det som ondt er? Men miskunnhet og trofasthet times dem som optenker godt.

Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!

23 Ethvert møiefullt arbeid gir vinning, men tomt snakk fører bare til tap.

Kaikesta vaivannäöstä tulee hyötyä, mutta tyhjästä puheesta vain vahinkoa.

24 De vises rikdom er deres krone, men dårenes dårskap er og blir dårskap.

Viisasten kruunu on heidän rikkautensa, mutta tyhmäin hulluus hulluudeksi jää.

25 Et sanndru vidne frelser liv, men den som taler løgn, er full av svik.

Uskollinen todistaja on hengen pelastaja, mutta joka valheita puhuu, on petosta täynnä.

26 Den som frykter Herren, har et sterkt vern, og for hans barn skal Herren være en tilflukt.

Herran pelossa on vahva varmuus ja turva vielä lapsillekin.

27 Å frykte Herren er en livsens kilde, så en slipper fra dødens snarer.

Herran pelko on elämän lähde kuoleman paulain välttämiseksi.

28 Meget folk er kongens ære, men mangel på folk er fyrstens fall.

Kansan paljous on kuninkaan kunnia, väen vähyys ruhtinaan turmio.

29 Den langmodige har stor forstand, men den bråsinte viser stor dårskap.

Pitkämielisellä on paljon taitoa, mutta pikavihaisen osa on hulluus.

30 Et saktmodig hjerte er legemets liv, men hissighet er råttenhet i benene.

Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa.

31 Den som trykker en arming, håner hans skaper, men den som har medynk med den fattige, ærer skaperen.

Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa, mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa.

32 Når ulykken rammer den ugudelige, kastes han over ende; men den rettferdige er frimodig i døden.

Jumalaton sortuu omaan pahuuteensa, mutta vanhurskas on turvattu kuollessaan.

33 I den forstandiges hjerte holder visdommen sig stille, men i dårers indre gir den sig til kjenne.

Ymmärtäväisen sydämeen ottaa majansa viisaus, ja tyhmien keskellä se itsensä tiettäväksi tekee.

34 Rettferdighet ophøier et folk, men synden er folkenes vanære.

Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.

35 En klok tjener vinner kongens yndest, men over en dårlig tjener kommer hans vrede.

Taitava palvelija saa kuninkaan suosion, mutta kunnoton hänen vihansa.