Jobs 19

1 Da tok Job til orde og sa:

Job vastasi ja sanoi:

2 Hvor lenge vil I bedrøve min sjel og knuse mig med ord?

"Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?

3 Det er nu tiende gang I håner mig og ikke skammer eder ved å krenke mig.

Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.

4 Har jeg virkelig faret vill, da blir min villfarelse min egen sak.

Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?

5 Vil I virkelig ophøie eder over mig og vise mig at min vanære har rammet mig med rette?

Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?

6 Så vit da at Gud har gjort mig urett og satt sitt garn omkring mig!

Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.

7 Se, jeg roper: Vold! - men jeg får intet svar; jeg skriker om hjelp, men det er ingen rett å få.

Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.

8 Min vei har han stengt, så jeg ikke kommer frem, og over mine stier legger han mørke.

Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.

9 Min ære har han avklædd mig og tatt bort kronen fra mitt hode.

Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.

10 Han bryter mig ned på alle kanter, så jeg går til grunne, og han rykker op mitt håp som et tre.

Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.

11 Han lar sin vrede brenne mot mig og akter mig som sin fiende.

Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.

12 Hans hærflokker kommer alle sammen og rydder sig vei mot mig, og de leirer sig rundt om mitt telt.

Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.

13 Mine brødre har han drevet langt bort fra mig, og mine kjenninger er blitt aldeles fremmede for mig.

Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.

14 Mine nærmeste holder sig borte, og mine kjente har glemt mig.

Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.

15 Mine husfolk og mine tjenestepiker akter mig for en fremmed; jeg er en utlending i deres øine.

Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.

16 Kaller jeg på min tjener, så svarer han ikke; med egen munn må jeg bønnfalle ham.

Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.

17 Min ånde er motbydelig for min hustru, og min vonde lukt for min mors sønner.

Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.

18 Endog barn forakter mig; vil jeg reise mig, så taler de mot mig.

Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.

19 Alle mine nærmeste venner avskyr mig, og de jeg elsket, har vendt sig mot mig.

Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.

20 Mine ben trenger ut gjennem min hud og mitt kjøtt, og bare tannhinnen er ennu urørt på mig.

Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.

21 Forbarm eder, forbarm eder over mig, I mine venner! For Guds hånd har rørt ved mig.

Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.

22 Hvorfor forfølger I mig likesom Gud og blir ikke mette av mitt kjøtt?

Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?

23 Men gid mine ord måtte bli opskrevet! Gid de måtte bli optegnet i en bok,

Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,

24 ja, med jerngriffel og bly for evig bli hugget inn i sten!

rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!

25 Men jeg - jeg vet min gjenløser lever, og som den siste skal han stå frem på støvet.

Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

26 Og efterat denne min hud er blitt ødelagt, skal jeg ut fra mitt kjød skue Gud,

Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

27 han som jeg skal skue, mig til gode, han som mine øine skal se og ikke nogen fremmed - mine nyrer tæres bort i mitt liv.

Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

28 Når I sier: Hvor vi skal forfølge ham! - I har jo funnet skylden hos mig -

Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-

29 så frykt for sverdet! For vrede er en synd som er hjemfalt til sverd. Dette sier jeg forat I skal tenke på at det kommer en dom.

niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."