Hebræos 10
1 Umbram enim habens lex futurorum bonorum, non ipsam imaginem rerum: per singulos annos eisdem ipsis hostiis, quas offerunt indesinenter, numquam potest accedentes perfectos facere:
Sillä lailla on tulevaisten tavarain varjo, ei itse hyvyyden olento; niillä uhreilla, joita he joka vuosi alinomaa uhraavat, ei se ikänä taida niitä täydelliseksi tehdä, jotka uhraavat.
2 alioquin cessassent offerri: ideo quod nullam haberent ultra conscientiam peccati, cultores semel mundati:
Muutoin olis uhraamasta lakattu, jos ei niillä, jotka uhrasivat, synneistä silleen omaatuntoa olisi, koska he kerran puhdistetut ovat.
3 sed in ipsis commemoratio peccatorum per singulos annos fit.
Vaan sillä tapahtuu joka vuosi synnin muistuttamus.
4 impossibile enim est sanguine taurorum et hircorum auferri peccata.
Sillä mahdotoin on härkäin ja kauristen veren kautta syntejä ottaa pois.
5 Ideo ingrediens mundum dicit: Hostiam, et oblationem noluisti: corpus autem aptasti mihi:
Sentähden, kuin hän maailmaan tuli, sanoi hän: uhria ja lahjaa et sinä tahtonut, mutta ruumiin olet sinä minulle valmistanut;
6 holocaustomata pro peccato non tibi placuerunt.
Polttouhrit ja syntiuhrit ei ole sinun mieleises.
7 Tunc dixi: Ecce venio: in capite libri scriptum est de me: Ut faciam, Deus, voluntatem tuam.
Silloin minä sanoin: katso, minä tulen, (Raamatussa on minusta kirjoitettu, ) että minun pitää tekemän sinun tahtos, Jumala.
8 Superius dicens: Quia hostias, et oblationes, et holocaustomata pro peccato noluisti, nec placita sunt tibi, quae secundum legem offeruntur,
Niinkuin hän ennen sanoi: uhria ja lahjaa, ja polttouhria ja syntiuhria et sinä tahtonut, ei myös ne sinulle kelvanneet, (jotka lain jälkeen uhrataan, )
9 tunc dixi: Ecce venio, ut faciam, Deus, voluntatem tuam: aufert primum, ut sequens statuat.
Silloin hän sanoi: katso, minä tulen tekemään, Jumala, sinun tahtos. Hän ottaa pois entisen, että hän toisen asettais.
10 In qua voluntate sanctificati sumus per oblationem corporis Iesu Christi semel.
Jonka tahdon kautta me kerran pyhitetyt olemme, Jesuksen Kristuksen ruumiin uhraamisella.
11 Et omnis quidem sacerdos praesto est quotidie ministrans, et easdem saepe offerens hostias, quae numquam possunt auferre peccata:
Ja jokainen pappi on siihen pantu, että hänen joka päivä jumalanpalvelusta tekemän pitää ja usein yhtäläistä uhria uhraaman, jotka ei koskaan voi syntejä ottaa pois.
12 hic autem unam pro peccatis offerens hostiam, in sempiternum sedet in dextera Dei,
Mutta kuin tämä oli yhden ijankaikkisesti kelpaavan uhrin syntein edestä uhrannut, istuu hän nyt Jumalan oikialla kädellä,
13 de cetero expectans donec ponantur inimici eius scabellum pedum eius.
Ja odottaa, että hänen vihollisensa pannaan hänen jalkainsa astinlaudaksi.
14 Una enim oblatione, consummavit in sempiternum sanctificatos.
Sillä yhdellä uhrilla on hän ijankaikkisesti täydelliseksi tehnyt ne, jotka pyhitetään.
15 Contestatur autem nos et Spiritus sanctus. Postquam enim dixit:
Mutta sen todistaa myös meille itse Pyhä Henki, sillä että hän ennen sanoi:
16 Hoc autem testamentum, quod testabor ad illos post dies illos, dicit Dominus: Dabo leges meas in cordibus eorum, et in mentibus eorum superscribam eas:
Tämä on se Testamentti, jonka minä tahdon heille tehdä niiden päiväin jälkeen, sanoo Herra: minä tahdon antaa minun lakini heidän sydämiinsä, ja heidän mieliinsä minä ne kirjoitan,
17 et peccatorum, et iniquitatum eorum iam non recordabor amplius.
Ja heidän syntejänsä ja vääryyttänsä en minä enempi tahdo muistaa.
18 Ubi autem horum remissio: iam non est oblatio pro peccato.
Mutta kussa näiden anteeksiantamus on, siinä ei silleen uhria syntein edestä ole.
19 Habentes itaque fratres fiduciam in introitu sanctorum in sanguine Christi,
Että siis meillä, rakkaat veljet, on vapaus mennä pyhään, Jesuksen veren kautta.
20 quam initiavit nobis viam novam, et viventem per velamen, id est, carnem suam,
Jonka hän meille on valmistanut uudeksi ja eläväksi tieksi, esiripun kautta, se on: hänen lihansa kautta,
21 et sacerdotem magnum super domum Dei:
Ja meillä on yksi suuri Pappi, Jumalan huoneen haltia;
22 accedamus cum vero corde in plenitudine fidei, aspersi corda a conscientia mala, et abluti corpus aqua munda,
Niin käykäämme hänen tykönsä totisella sydämellä, täydellä uskolla, priiskotetut meidän sydämissämme, (ja päästetyt) pahasta omastatunnosta,
23 teneamus spei nostrae confessionem indeclinabilem, (fidelis enim est qui repromisit),
Ja pestyt ruumiin puolesta puhtaalla vedellä, ja pitäkäämme horjumatoin toivon tunnustus: (sillä se on uskollinen, joka ne lupasi),
24 et consideremus invicem in provocationem charitatis, et bonorum operum:
Ja ottakaamme vaari toinen toisestamme, että me ahkeroitsemme rakkaudesta ja hyvistä töistä,
25 non deserentes collectionem nostram, sicut consuetudinis est quibusdam, sed consolantes, et tanto magis quanto videritis appropinquantem diem.
Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.
26 Voluntarie enim peccantibus nobis post acceptam notitiam veritatis, iam non relinquitur pro peccatis hostia,
Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enään yhtään uhria syntein edestä,
27 terribilis autem quaedam expectatio iudicii, et ignis aemulatio, quae consumptura est adversarios.
Vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.
28 Irritam quis faciens legem Moysi, sine ulla miseratione duobus vel tribus testibus moritur:
Jos joku Moseksen lain rikkoo, hänen pitää ilman armoa kuoleman kahden taikka kolmen todistajan kautta.
29 quanto magis putatis deteriora mereri supplicia qui filium Dei conculcaverit, et sanguinem testamenti pollutum duxerit, in quo sanctificatus est, et spiritui gratiae contumeliam fecerit?
Kuinka paljoa enemmän rangaistuksen te luulette sen ansainneen, joka Jumalan Pojan jaloilla tallaa ja Testamentin veren saastuttaa, jonka kautta hän pyhitetty on, ja armon Henkeä pilkkaa?
30 Scimus enim qui dixit: Mihi vindictam, et ego retribuam. Et iterum: Quia iudicabit Dominus populum suum.
Sillä me tunnemme hänen, joka sanoi: minun on kosto, minä tahdon kostaa, sanoo Herra; ja taas: Herra on kansansa tuomitseva.
31 Horrendum est incidere in manus Dei viventis.
Hirmuinen on langeta elävän Jumalan käsiin.
32 Rememoramini autem pristinos dies, in quibus illuminati, magnum certamen sustinuistis passionum:
Muistakaa siis entisiä päiviä, joina te valistetut olitte ja kärsitte monen vaivan kilvoituksen:
33 et in altero quidem opprobriis, et tribulationibus spectaculum facti: in altero autem socii taliter conversantium effecti.
Puolittain silloin, kuin te sekä pilkkain että tuskain kautta kaikille ihmeeksi olitte: puolittain, kuin te niiden kanssa osalliset olitte, joille myös niin kävi.
34 Nam et vinctis compassi estis, et rapinam bonorum vestrorum cum gaudio suscepistis, cognoscentes vos habere meliorem, et manentem substantiam.
Sillä te olette myös niistä vaivoista, jotka minun siteistäni tapahtuivat, osalliset olleet, ja teidän hyvyytenne raatelemisen olette te ilolla kärsineet, tietäen, että teillä on parempi ja pysyväisempi tavara taivaissa.
35 Nolite itaque amittere confidentiam vestram, quae magnam habet remunerationem.
Älkäät siis heittäkö pois teidän uskallustanne, jolla suuri palkan makso on.
36 Patientia enim vobis necessaria est: ut voluntatem Dei facientes, reportetis promissionem.
Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte.
37 Adhuc enim modicum aliquantulumque, qui venturus est, veniet, et non tardabit.
Sillä vähän hetken perästä tulee se, joka tuleva on, ja ei viivyttele.
38 iustus autem meus ex fide vivit. quod si subtraxerit se, non placebit animae meae.
Mutta vanhurskas elää uskosta: ja joka välttää, siihen ei minun sieluni mielisty.
39 Nos autem non sumus subtractionis filii in perditionem, sed fidei in acquisitionem animae.
Mutta emme ole ne, jotka meitämme kadotukseen vältämme, vaan jotka uskomme sielun tallella pitämiseen.
