詩篇 137

1 われらバビロンの河のほとりにすわり シオンをおもひいでて涙をながしぬ

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 われらそのあたりの柳にわが琴をかけたり

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 そはわれらを虜にせしものわれらに歌をもとめたり 我儕をくるしむる者われらにおのれを歓ばせんとて シオンのうた一つうたへといへり

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 われら外邦にありていかでヱホバの歌をうたはんや

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 エルサレムよもし我なんぢをわすれなばわが右の手にその巧をわすれしめたまへ

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 もしわれ汝を思ひいでず もしわれヱルサレムをわがすべての歓喜の極となさずばわが舌をわが腭につかしめたまヘ

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 ヱホバよねがはくはヱルサレムの日にエドムの子輩がこれを掃除けその基までもはらひのぞけといへるを聖意にとめたまへ

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 ほろぼさるべきバビロンの女よ なんぢがわれらに作しごとく汝にむくゆる人はさいはひなるべし

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 なんぢの嬰児をとりて岩のうへになげうつものは福ひなるべし

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.