Giobbe 30

1 Ma ora, quelli che son minori d'età di me si ridono di me, I cui padri io non avrei degnato mettere Co' cani della mia graggia.

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

2 Ed anche, che mi avrebbe giovato la forza delle lor mani? La vecchiezza era perduta per loro.

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

3 Di bisogno e di fame, [Vivevano] in disparte, e solitari; Fuggivano in luoghi aridi, tenebrosi, desolati, e deserti.

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

4 Coglievano la malva presso agli arboscelli, E le radici de' ginepri, per iscaldarsi.

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

5 Erano scacciati d'infra [la gente]; Ei si gridava dietro a loro, come [dietro ad] un ladro.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

6 Dimoravano ne' dirupi delle valli, Nelle grotte della terra e delle rocce.

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

7 Ruggivano fra gli arboscelli; Si adunavano sotto a' cardi.

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

8 [Erano] gente da nulla, senza nome, Scacciata dal paese.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

9 Ed ora io son la lor canzone, E il soggetto de' lor ragionamenti.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

10 Essi mi abbominano, si allontanano da me, E non si rattengono di sputarmi nel viso.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

11 Perciocchè [Iddio] ha sciolto il mio legame, e mi ha afflitto; Laonde essi hanno scosso il freno, [per non] riverir [più] la mia faccia.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

12 I giovanetti si levano contro a me dalla [man] destra, mi spingono i piedi, E si appianano le vie contro a me, per [traboccarmi] in ruina;

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

13 Hanno tagliato il mio cammino, si avanzano alla mia perdizione, Niuno li aiuta;

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

14 Sono entrati come per una larga rottura, Si sono rotolati sotto le ruine.

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

15 Spaventi si son volti contro a me, Perseguitano l'anima mia come il vento; E la mia salvezza è passata via come una nuvola.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

16 Ed ora l'anima mia si versa sopra me, I giorni dell'afflizione mi hanno aggiunto.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

17 Di notte egli mi trafigge l'ossa addosso; E le mie arterie non hanno alcuna posa.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

18 La mia vesta è tutta cangiata, per la quantità della marcia [delle piaghe], E mi stringe come la scollatura del mio saio.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

19 Egli mi ha gittato nel fango, E paio polvere e cenere.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

20 Io grido a te, e tu non mi rispondi; Io mi presento [davanti a te], e tu non poni mente a me.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

21 Tu ti sei mutato in crudele inverso me; Tu mi contrasti con la forza delle tue mani.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

22 Tu mi hai levato ad alto; tu mi fai cavalcar sopra il vento, E fai struggere in me ogni virtù.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

23 Io so certamente che tu mi ridurrai alla morte, Ed alla casa assegnata ad ogni vivente.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

24 Pur non istenderà egli la mano nell'avello; [Quelli che vi son dentro] gridano essi, quando egli distrugge?

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

25 Non piangeva io per cagion di colui che menava dura vita? L'anima mia non si addolorava ella per i bisognosi?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

26 Perchè, avendo io sperato il bene, il mal sia venuto? Ed avendo aspettata la luce, sia giunta la caligine?

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

27 Le mie interiora bollono, e non hanno alcuna posa; I giorni dell'afflizione mi hanno incontrato.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

28 Io vo bruno attorno, non già del sole; Io mi levo in pien popolo, [e] grido.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

29 Io son diventato fratello degli sciacalli, E compagno delle ulule.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

30 La mia pelle mi si è imbrunita addosso, E le mie ossa son calcinate d'arsura.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

31 E la mia cetera si è mutata in duolo, E il mio organo in voce di pianto.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.