Giobbe 16

1 E GIOBBE rispose e disse:

Sitte vastasi Job ja sanoi:

2 Io ho più volte udite le stesse cose; Voi tutti [siete] consolatori molesti.

Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

3 Finiranno mai le parole di vento? Ovvero, di che ti fai forte, che tu replichi [ancora?]

Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

4 Se l'anima vostra fosse nello stato dell'anima mia, Anch'io potrei parlar come voi, Mettere insieme parole contro a voi, E scuotervi il capo contra.

Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

5 [Ma anzi] io vi conforterei con la mia bocca, E la consolazione delle mie labbra rallenterebbe [il vostro dolore].

Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

6 Se io parlo, il mio dolore non però si rallenta; E se io resto [di parlare], quanto se ne partirà egli da me?

Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

7 Certo, egli ora mi ha straccato; E tu mi hai, [o Dio], diserta tutta la mia brigata.

Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

8 E mi hai fatto diventar tutto grinzo, [Il che] è un testimonio [del mio male]; La mia magrezza si leva contro a me, [e] mi testifica contra in faccia.

Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

9 L'ira sua [mi] ha lacerato, ed egli procede contro a me da avversario; Egli digrigna i denti contro a me; Il mio nemico appunta i suoi occhi in me.

Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

10 Hanno aperta la bocca contro a me, Mi hanno battuto in su le guance per vituperio, Si sono adunati insieme contro a me.

He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

11 Iddio mi ha messo in poter del perverso, E mi ha fatto cader nelle mani degli empi.

Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

12 Io era in istato tranquillo, ed egli mi ha rotto; E presomi per lo collo, mi ha tritato, E mi ha rizzato per suo bersaglio.

Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

13 I suoi arcieri mi hanno intorniato; Egli mi trafigge le reni, e non mi risparmia punto; Egli mi ha sparso in terra il mio fiele.

Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

14 Egli mi rompe di rottura sopra rottura, Egli mi corre addosso come un possente [uomo].

Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

15 Io ho cucito un sacco sopra la mia pelle, Ed ho lordato il mio splendore nella polvere.

Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

16 La mia faccia è sucida di piangere, E l'ombra della morte [è] in su le mie palpebre;

Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

17 Quantunque non vi [sia] violenza nelle mie mani, E la mia orazione [sia] pura.

Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

18 O terra, non nascondere il sangue sparso da me; E [se così è], il mio grido non abbia luogo.

Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

19 Eziandio ora, ecco, il mio testimonio [è] ne' cieli; Il mio testimonio [è] ne' [luoghi] sovrani.

Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

20 O miei oratori, o amici miei, L'occhio mio si volge lagrimando a Dio.

Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

21 Oh! potesse pur l'uomo piatire con Dio, Come un uomo col suo compagno!

Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

22 Perciocchè i [miei] brevi anni se ne vanno forniti; Ed io me ne vo per un sentiero, onde non tornerò più.

Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.