Psalm 137

1 An den Strömen Babels, da saßen wir und weinten, indem wir Zions gedachten.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 An den Weiden, die dort waren, hingen wir unsere Zithern auf.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 Denn dort begehrten, die uns gefangen geführt, Lieder von uns, und unsere Peiniger Fröhlichkeit: “Singt uns eines von den Zionsliedern!”

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 Wie könnten wir die Jahwe-Lieder singen auf dem Boden der Fremde!

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 Wenn ich deiner vergesse, Jerusalem, so schrumpfe meine Rechte ein.

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 Es klebe meine Zunge an meinem Gaumen, wenn ich deiner nicht gedenke, wenn ich nicht lasse Jerusalem meine höchste Freude sein!

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Gedenke, Jahwe, den Edomitern, den Unglückstag Jerusalems, die da riefen: “Nieder damit, nieder damit bis auf den Grund in ihr!”

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 Tochter Babel, du Verwüsterin, wohl dem, der dir vergilt, was du uns angethan!

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Wohl dem, der deine zarten Kinder packt und schmettert an den Felsen.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!