Psalm 102

1 Gebet für einen Elenden, wenn er verzagt vor dem Herrn seine Klage ausschüttet. Herr! Höre mein Gebet, und laß mein Rufen zu Dir kommen!

Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!

2 Verbirg Dein Antlitz nicht vor mir! Neig her zu mir Dein Ohr an meinem Trübsalstage! Erhöre schnell mich, wenn ich rufe!

Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.

3 Denn meine Tage schwinden hin wie Rauch; dem Feuer gleich ist mein Gebein verbrannt.

Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.

4 Mein Herz ist dürr, versengt wie Gras; mein täglich Brot vergesse ich zu essen.

Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.

5 Vor meinem lauten Seufzen klebt mein Gebein im Leib zusammen.

Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.

6 Dem Pelikan der Wüste gleiche ich, und Eulen in Ruinen bin ich gleich geworden.

Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.

7 Beim Wachen bin ich wie ein Vöglein, das einsam auf dem Dache weilt.

Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.

8 Mich höhnen täglich meine Feinde, und die mich reizen, nehmen mich zum Fluchen.

Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.

9 Denn Asche esse ich wie Brot und mische meinen Trank mit Tränen

Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,

10 vor Deinem Zorne, Deinem Grimm, wenn Du mich aufhebst und zu Boden wirfst.

Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.

11 Dem langen Schatten gleichen meine Tage; wie Gras verdorre ich.

Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.

12 Doch Du, Herr, thronest ewiglich; Dein Name dauert für und für.

Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.

13 Du solltest Dich erheben, Dich Sions wieder zu erbarmen. Ihm Gnade zu erweisen, ist es Zeit; denn die bestimmte Frist ist da.

Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.

14 So gerne haben Deine Knechte seine Steine und hängen selbst an seinem Schutt in Liebe.

Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,

15 Die Heiden fürchten dann des Herrn Namen und alle Könige der Erde Deine Herrlichkeit. -

Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.

16 Erbaut dem Herrn von neuem Sion und zeigt er sich in seinem Herrschertum,

Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.

17 und achtet auf der Nackten Flehen, verschmäht er nimmer ihr Gebet,

Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.

18 dann schreibe man dies für die Nachwelt auf, damit ein neugeschaffen Volk den Herrn lobpreise!

Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.

19 Von seiner heiligen Höhe schaue er herab; der Herr vom Himmel auf die Erde blicke,

Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,

20 um der Gefangenen Gestöhn zu hören, des Todes Kinder zu befreien!

Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;

21 Dann künden sie des Herren Ruhm in Sion und zu Jerusalem sein Lob,

Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,

22 wenn sich die Völker allzumal versammeln und Königreiche, um dem Herrn zu dienen. -

Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.

23 Ermattet bin ich auf dem Weg; verkürzt sind meine Tage.

Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.

24 Drum flehe ich: "Mein Gott! Nimm mich nicht weg in meiner Tage Hälfte! Du, dessen Jahre Ewigkeiten währen."

Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.

25 Die Erde, die Du einst gegründet, der Himmel, Deiner Hände Werk,

Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.

26 sie schwinden hin, Du aber bleibst. Sie all veralten wie ein Kleid; Du wechselst sie wie ein Gewand. Und wechseln sie,

Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.

27 so bleibst Du doch derselbe, und Deine Jahre enden nicht.

Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.

28 So mögen auch die Kinder Deiner Knechte bleiben, ihr Stamm, solang Du selber bist!

Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.