Jobin 7
1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
Is there not an appointed time to man upon earth? are not his days also like the days of an hireling?
2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
As a servant earnestly desireth the shadow, and as an hireling looketh for the reward of his work:
3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
So am I made to possess months of vanity, and wearisome nights are appointed to me.
4 Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
When I lie down, I say, When shall I arise, and the night be gone? and I am full of tossings to and fro unto the dawning of the day.
5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
My flesh is clothed with worms and clods of dust; my skin is broken, and become loathsome.
6 Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
My days are swifter than a weaver’s shuttle, and are spent without hope.
7 Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
O remember that my life is wind: mine eye shall no more see good.
8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
The eye of him that hath seen me shall see me no more: thine eyes are upon me, and I am not.
As the cloud is consumed and vanisheth away: so he that goeth down to the grave shall come up no more. (Sheol h7585)
10 Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
He shall return no more to his house, neither shall his place know him any more.
11 Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
Therefore I will not refrain my mouth; I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
12 Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
Am I a sea, or a whale, that thou settest a watch over me?
13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
When I say, My bed shall comfort me, my couch shall ease my complaint;
14 niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
Then thou scarest me with dreams, and terrifiest me through visions:
15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
So that my soul chooseth strangling, and death rather than my life.
16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
I loathe it; I would not live alway: let me alone; for my days are vanity.
17 Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
What is man, that thou shouldest magnify him? and that thou shouldest set thine heart upon him?
18 tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
And that thou shouldest visit him every morning, and try him every moment?
19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
How long wilt thou not depart from me, nor let me alone till I swallow down my spittle?
20 Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
I have sinned; what shall I do unto thee, O thou preserver of men? why hast thou set me as a mark against thee, so that I am a burden to myself?
21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
And why dost thou not pardon my transgression, and take away mine iniquity? for now shall I sleep in the dust; and thou shalt seek me in the morning, but I shall not be.
