Jobin 29

1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

Job continua son discours sentencieux, et dit:

2 "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,

Oh! que ne suis-je comme aux mois d'autrefois, comme au jour où Dieu me gardait,

3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!

Quand son flambeau luisait sur ma tête, quand je marchais à sa lumière dans les ténèbres;

4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,

Comme aux jours de mon automne, quand l'amitié de Dieu veillait sur ma tente;

5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,

Quand le Tout-Puissant était encore avec moi, et que mes jeunes gens m'entouraient;

6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!

Quand je lavais mes pieds dans le lait, et que le rocher se fondait près de moi en torrent d'huile!

7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,

Quand je sortais pour me rendre à la porte de la ville, et que je me faisais préparer un siège dans la place publique,

8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,

Les jeunes gens, me voyant, se retiraient; les vieillards se levaient et se tenaient debout.

9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.

Des princes s'arrêtaient de parler, et mettaient la main sur leur bouche.

10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.

La voix des chefs s'éteignait, et leur langue s'attachait à leur palais.

11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;

Car l'oreille qui m'entendait me proclamait heureux, et l'œil qui me voyait me rendait témoignage.

12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.

Car je délivrais l'affligé qui criait, et l'orphelin qui n'avait personne pour le secourir.

13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.

La bénédiction de celui qui s'en allait périr venait sur moi, et je faisais chanter de joie le cœur de la veuve.

14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.

Je me revêtais de la justice, et elle se revêtait de moi. Mon équité était mon manteau et ma tiare.

15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.

J'étais les yeux de l'aveugle, et les pieds du boiteux.

16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.

J'étais le père des pauvres, et j'étudiais à fond la cause de l'inconnu.

17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.

Je brisais les mâchoires de l'injuste, et j'arrachais la proie d'entre ses dents.

18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.

Et je disais: Je mourrai avec mon nid, et je multiplierai mes jours comme le phénix.

19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.

Ma racine sera exposée à l'eau, et la rosée passera la nuit dans mes branches.

20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'

Ma gloire se renouvellera en moi, et mon arc se renforcera dans ma main.

21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.

On m'écoutait, on attendait et on se taisait, jusqu'à ce que j'eusse donné mon avis.

22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.

Après que j'avais parlé, on ne répliquait pas, et ma parole découlait goutte à goutte sur eux.

23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.

Ils m'attendaient comme la pluie, et ils ouvraient leur bouche comme pour une ondée tardive.

24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.

Je souriais quand ils étaient désespérés; et ils n'altéraient pas la sérénité de mon visage.

25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."

J'aimais à aller avec eux, et je m'asseyais à leur tête; je siégeais comme un roi au milieu de ses gardes, comme un consolateur au milieu des affligés.