Psalmien 35

1 Davidin Psalmi. Riitele, Herra, riitaveljeini kanssa: sodi vihollisiani vastaan.

Jehovah hadere mit meinen Haderern, und streite mit denen, die streiten wider mich.

2 Tempaa kilpi ja keihäs, ja nouse minua auttamaan.

Erfasse Tartsche und Schild und mache Dich auf, mir beizustehen.

3 Sivalla ase ja suojele minua sortajiani vastaan: sano sielulleni: minä olen apus.

Ziehe hervor den Spieß und tritt dazwischen, meinen Verfolgern entgegen. Sprich zu meiner Seele: Dein Heil bin Ich.

4 Häpiään ja pilkkaan tulkoon kaikki, jotka sieluani väijyvät: palatkoon takaperin ja nauruksi tulkoon, jotka minulle pahaa suovat.

Beschämt und zuschanden werden die, so nach meiner Seele trachten; hinter sich müssen zurückweichen und erröten, die mir Böses ausdenken.

5 Olkoon he niinkuin akanat tuulessa; ja Herran enkeli sysätköön heitä pois.

Sie müssen werden wie die Spreu vor dem Wind, und der Engel Jehovahs stoße sie hinaus.

6 Heidän tiensä olkaan pimiä ja niljakas; ja Herran enkeli vainotkoon heitä.

Finsternis und Schlüpfrigkeit sei ihr Weg, und der Engel Jehovahs setze ihnen nach!

7 Sillä he ovat ilman syytä verkkonsa virittäneet minua kadottaaksensa, ja ilman syytä ovat sielulleni kaivaneet haudan.

Denn ohne Ursache stellen sie mir hehlings den Graben ihres Netzes; ohne Ursache gruben sie wider meine Seele.

8 Tulkoon hänelle vaiva, jota ei hän tiedä, ja verkko, jonka hän viritti, käsittäköön hänen: siihen hän langetkoon.

Verstörung komme über ihn, ohne daß er es weiß; ihn fange sein Netz, daß er hehlings gestellt; mit Verstörung falle er hinein.

9 Mutta minun sieluni iloitkoon Herrassa ja riemuitkaan hänen avustansa.

Und meine Seele frohlockt in Jehovah, sie freut sich ob Seines Heils.

10 Kaikki minun luuni sanokaan: Herra, kuka on sinun vertaises? sinä joka päästät nöyrän väkevämmän käsistä, raadollisen ja köyhän raatelialtansa.

Alle meine Gebeine sprechen: Jehovah, wer ist wie Du, der errettet den Elenden von dem, der stärker ist, denn er; und den Elenden und Dürftigen von dem, so ihn ausplündert?

11 Väärät todistajat astuvat edes, jotka minua niihin soimaavat, joista en mitään tiedä.

Es stehen Zeugen der Gewalttat auf. Sie fragen mich, was ich nicht weiß.

12 He tekevät minulle pahaa hyvästä, minulle mielikarvaudeksi.

Sie vergelten mir Böses für Gutes; daß sie meine Seele kinderlos machen.

13 Mutta minä, kuin he sairastivat, puin säkin päälleni, vaivasin itsiäni paastolla, ja rukoilin sydämestäni;

Aber ich, wenn sie erkrankten, zog den Sack an, demütigte mit Fasten meine Seele, und mein Gebet kehrte mir auf den Busen zurück.

14 Minä käytin itseni kuin he olisivat olleet minun ystäväni ja veljeni: niinkuin se joka äitiänsä murehtii, kävin minä kumarruksissa murhevaatteissa.

Wie für einen Genossen, einen Bruder, ging ich einher, bückte mich düster wie bei der Trauer um die Mutter.

15 Mutta he iloitsevat minun vahingostani ja kokoontuvat: ontuvat myös kokoovat heitänsä havaitsematta minua vastaan, he repivät ja ei lakkaa.

Sie aber sind fröhlich, wenn ich hinke, und versammeln sich; die Lahmen, die ich nicht kenne, versammeln sich wider mich, sie zerreißen und sind nicht stille.

16 Ulkokullattuin seassa, jotka leipäkyrsänkin tähden pilkkaavat, kiristävät he hampaitansa minun päälleni.

Bei den Heuchlern, die um Kuchen spotten, knirschen sie mit ihren Zähnen über mich.

17 Herra, kuinka kauvan sinä tätä katselet? Päästä siis sieluni heidän hävityksestänsä, ja yksinäiseni nuorista jalopeuroista.

Herr, wie lange willst Du zusehen? Bringe von ihrem Verstören meine Seele zurück, von den jungen Löwen mein einziges.

18 Minä kiitän sinua suuressa seurakunnassa; paljon kansan keskellä minä sinua ylistän.

Ich will Dich bekennen in der großen Versammlung, vor gewaltigem Volke will ich Dich loben.

19 Älä salli niiden iloita minusta, jotka syyttömästi minun viholliseni ovat, eli silmää iskeä, jotka minua ilman syytä vihaavat.

Lasse nicht über mich fröhlich sein, die mir fälschlich Feind sind, nicht mit dem Auge winken, die mich hassen ohne Ursache.

20 Sillä ei he puhu ystävällisesti, vaan etsivät vääriä syitä hiljaisia vastaan maan päällä,

Denn nicht Frieden reden sie, und wider die Ruhigen im Lande erdenken sie Worte des Trugs.

21 Ja levittävät kitansa avaralta minua vastaan, ja sanovat: niin, niin: sen me mielellämme näemme.

Weit sperren sie ihren Mund auf wider mich, sie sagen Ha! Ha! unser Auge sieht es!

22 Herra, sinä sen myös näet, älä siis vaiti ole: Herra, älä kaukana ole minusta.

Du siehst es, Jehovah; schweige nicht stille, Herr, sei nicht fern von mir!

23 Herää ja nouse katsomaan minun oikeuttani ja asiatani, minun Jumalani ja Herrani.

Wache auf, erwache mir zum Gericht, mein Gott und Herr, zu meinem Hader!

24 Herra minun Jumalani, tuomitse minua vanhurskautes jälkeen, ettei he riemuitsisi minusta.

Richte mich nach Deiner Gerechtigkeit, Jehovah, mein Gott, und laß sie nicht fröhlich sein über mich.

25 Älä salli heidän sydämissänsä sanoa: niin, niin me tahdomme; ja älä anna heidän sanoa: me olemme hänen nielleet.

Nicht sollen sie in ihrem Herzen sagen: Ha, unser Wunsch! Sie sollen nicht sagen: Wir haben ihn verschlungen.

26 Häväistäköön ja nauruksi joutukoon kaikki, jotka onnettomuudestani iloitsevat: puetettakoon häpiällä ja pilkalla, jotka itsiänsä minusta kerskaavat.

Sich schämen müssen und erröten allesamt, die ob meinem Übel fröhlich sind; Scham und Schande anziehen, die sich über mich groß machen.

27 Iloitkaan ja riemuitkaan, jotka minun vanhurskauttani rakastavat, ja sanokaan aina: Herra olkoon suuresti kiitetty, joka suo palveliallensa rauhan.

Es müssen lobpreisen und fröhlich sein, die Lust haben an meiner Gerechtigkeit, und beständig sprechen: Groß ist Jehovah, Der Lust hat am Frieden Seines Knechtes.

28 Ja minun kieleni puhuu sinun vanhurskauttas, ja kiittää sinua joka päivä.

Und meine Zunge soll singen von Deiner Gerechtigkeit, alltäglich von Deinem Lob.