Jobin 16

1 Sitte vastasi Job ja sanoi:

Wtedy Hiob odpowiedział:

2 Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

Słyszałem wiele takich rzeczy; wy wszyscy jesteście przykrymi pocieszycielami.

3 Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

Kiedy [będzie] koniec tych próżnych słów? Albo co cię skłania do tego, że tak odpowiadasz?

4 Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

Ja także mógłbym mówić jak wy; gdybyście byli w moim położeniu, mógłbym nagromadzić słów przeciwko wam i potrząsać głową nad wami.

5 Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

Ja jednak pokrzepiałbym was swoimi ustami i poruszanie moich warg ulżyłoby [waszym cierpieniom].

6 Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

[Ale] jeśli będę mówił, mojemu bólowi to nie ulży, a jeśli przestanę, czyż opuści mnie?

7 Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

A teraz zmęczył mnie. Spustoszyłeś całe moje zgromadzenie.

8 Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Pomarszczyłeś mnie na świadectwo, a moje wychudzenie powstaje i świadczy przeciwko mnie w twarz.

9 Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

Jego gniew [mnie] porwał, nienawidzi mnie; zgrzyta na mnie zębami. Mój wróg przeszywa mnie wzrokiem.

10 He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

Otworzyli na mnie swe usta; znieważając, bili mnie po policzkach; zebrali się razem przeciwko mnie.

11 Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Bóg wydał mnie przewrotnemu, oddał mnie w ręce niegodziwych.

12 Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

Żyłem w spokoju, ale on mnie pokruszył; chwycił mnie za kark, roztrzaskał i postawił sobie za cel.

13 Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

Otoczyli mnie jego strzelcy; przeszywa moje nerki, a nie oszczędził; wylał na ziemię moją żółć.

14 Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

Rozbija mnie, ranę za raną; naciera na mnie jak olbrzym.

15 Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

Uszyłem wór na swoją skórę i prochem zbezcześciłem swój róg.

16 Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

Moja twarz jest czerwona od płaczu i na moich powiekach [jest] cień śmierci.

17 Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

Chociaż nie ma żadnej krzywdy na moich rękach, a moja modlitwa jest czysta.

18 Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

Ziemio, nie zakrywaj mojej krwi i niech moje wołanie nie znajdzie miejsca!

19 Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

Oto teraz mój świadek jest w niebie, mój obrońca na wysokości.

20 Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

Moi przyjaciele szydzą ze mnie, ale moje oko wylewa łzy ku Bogu.

21 Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

Oby ktoś spierał się z Bogiem o człowieka jak człowiek [spiera się] o swego bliźniego!

22 Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.

Upłynie bowiem niewiele lat, a pójdę ścieżką, skąd nie powrócę.