Job 39
1 “Do you know the time when the mountain goats give birth? Do you watch when the doe bears fawns?
Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
2 Can you count the months that they fulfill? Or do you know the time when they give birth?
Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
3 They bow themselves. They bear their young. They end their labor pains.
Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
4 Their young ones become strong. They grow up in the open field. They go out, and don’t return again.
Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
5 “Who has set the wild donkey free? Or who has loosened the bonds of the swift donkey,
Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
6 whose home I have made the wilderness, and the salt land his dwelling place?
sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
7 He scorns the tumult of the city, neither does he hear the shouting of the driver.
Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
8 The range of the mountains is his pasture. He searches after every green thing.
se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
9 “Will the wild ox be content to serve you? Or will he stay by your feeding trough?
Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
10 Can you hold the wild ox in the furrow with his harness? Or will he till the valleys after you?
Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
11 Will you trust him, because his strength is great? Or will you leave to him your labor?
Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
12 Will you confide in him, that he will bring home your seed, and gather the grain of your threshing floor?
Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
13 “The wings of the ostrich wave proudly, but are they the feathers and plumage of love?
Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
14 For she leaves her eggs on the earth, warms them in the dust,
Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
15 and forgets that the foot may crush them, or that the wild animal may trample them.
Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
16 She deals harshly with her young ones, as if they were not hers. Though her labor is in vain, she is without fear,
Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
17 because God has deprived her of wisdom, neither has he imparted to her understanding.
Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
18 When she lifts up herself on high, she scorns the horse and his rider.
Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
19 “Have you given the horse might? Have you clothed his neck with a quivering mane?
Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
20 Have you made him to leap as a locust? The glory of his snorting is awesome.
Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
21 He paws in the valley, and rejoices in his strength. He goes out to meet the armed men.
Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
22 He mocks at fear, and is not dismayed, neither does he turn back from the sword.
Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
23 The quiver rattles against him, the flashing spear and the javelin.
Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
24 He eats up the ground with fierceness and rage, neither does he stand still at the sound of the trumpet.
Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
25 As often as the trumpet sounds he snorts, ‘Aha!’ He smells the battle afar off, the thunder of the captains, and the shouting.
Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
26 “Is it by your wisdom that the hawk soars, and stretches her wings toward the south?
Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
27 Is it at your command that the eagle mounts up, and makes his nest on high?
Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
28 On the cliff he dwells and makes his home, on the point of the cliff and the stronghold.
Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
29 From there he spies out the prey. His eyes see it afar off.
Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
30 His young ones also suck up blood. Where the slain are, there he is.”
Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
