Psalms 137

1 By the rivers of Babylon, there we sat down, yea, we wept, when we remembered Zion.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 We hung our harps upon the willows in its midst.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 For there they that carried us away captive required of us a song; and they that wasted us required of us mirth, saying, Sing us one of the songs of Zion.

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 How shall we sing the LORD’S song in a foreign land?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 If I forget thee, O Jerusalem, let my right hand forget her skill.

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 If I do not remember thee, let my tongue cleave to the roof of my mouth; if I prefer not Jerusalem above my chief joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Remember, O LORD, the children of Edom in the day of Jerusalem; who said, Rase it, rase it, even to its foundation

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 O daughter of Babylon, who art to be destroyed; happy shall he be, that rewardeth thee as thou hast served us.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Happy shall he be, that taketh and dasheth thy little ones against the stones.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!