Genesis 44
1 And he commanded the steward of his house, saying, Fill the men’s sacks with food, as much as they can carry, and put every man’s money in his sack’s mouth.
Ja Joseph käski huoneensa haltiaa, sanoen: täytä miesten säkit jyvillä, niin paljo kuin he voivat kannattaa, ja pane itsekunkin raha säkkinsä suuhun.
2 And put my cup, the silver cup, in the sack’s mouth of the youngest, and his grain money. And he did according to the word that Joseph had spoken.
Ja minun maljani, se hopiamalja pane nuorimman säkin suuhun, ynnä jyväinsä hinnan kanssa. Ja hän teki niinkuin Joseph hänelle käski.
3 As soon as the morning was light, the men were sent away, they and their donkeys.
Mutta aamulla päivän valjetessa, päästettiin miehet menemään aaseinensa.
4 And when they had gone out of the city, and were not yet far off, Joseph said to his steward, Arise, follow after the men; and when thou dost overtake them, say to them, Why have ye rewarded evil for good?
Ja koska he olivat lähteneet kaupungista, eikä vielä kauvas joutuneet, sanoi Joseph huoneensa haltialle: nouse ja aja takaa miehiä, ja koska heidän saat takaa, niin sano heille: miksi te olette hyvän pahalla maksaneet?
5 Is not this the cup in which my lord drinketh, and by which indeed he divineth? ye have done evil in so doing.
Eikö se ole, josta minun herrani juo? Ja josta hän kyllä hyvin taitaa arvata teistä? Te olette pahoin tehneet.
6 And he overtook them, and he spoke to them these same words.
Ja kuin hän käsitti heidät, puhui hän nämät sanat heille.
7 And they said to him, Why saith my lord these words? Far be it from us that thy servants should do according to this thing:
He vastasivat häntä: miksi minun herrani senkaltaista puhuu? Pois se, että sinun palvelias niin tekisivät.
8 Behold, the money, which we found in our sacks’ mouths, we brought again to thee from the land of Canaan: how then should we steal from thy lord’s house silver or gold?
Katso, rahan, jonka me löysimme säkkeimme suusta, olemme me jälleen sinulle tuoneet Kanaanin maalta: kuinkasta siis me varastimme hopiaa eli kultaa sinun herras huoneesta?
9 With whomever of thy servants it shall be found, both let him die, and we also will be my lord’s slaves.
Jonka tyköä sinun palvelioiltas se löydetään, hän kuolkaan: niin tahdomme me myös olla orjat minun herralleni.
10 And he said, Now also let it be according to your words: he with whom it shall be found shall be my servant; and ye shall be blameless.
Hän sanoi: olkaan nyt teidän sananne jälkeen: jonka tyköä se löydetään, hän olkaan minun orjani; mutta te olette vapaat.
11 Then they speedily took down every man his sack to the ground, and opened every man his sack.
Ja he laskivat kiiruusti itsekukin säkkinsä maahan, ja jokainen avasi säkkinsä.
12 And he searched, and began at the eldest, and stopped at the youngest: and the cup was found in Benjamin’s sack.
Ja hän etsei, ruveten vanhimmasta niin nuorimpaan asti; ja hopiamalja löydettiin BenJaminin säkistä.
13 Then they tore their clothes, and loaded every man his donkey, and returned to the city.
Niin repäisivät vaatteensa, ja itsekukin pani kuormansa aasin päälle, ja palasivat kaupunkiin.
14 And Judah and his brethren came to Joseph’s house; for he was yet there: and they fell before him on the ground.
Ja Juuda meni veljinensä Josephin huoneesen (sillä hän oli vielä silloin siellä); ja he lankesivat maahan hänen eteensä.
15 And Joseph said to them, What deed is this that ye have done? knew ye not that such a man as I can certainly divine?
Joseph sanoi heille: mikä työ se on, kuin te tehneet olette? Ettekö te tietäneet, että senkaltainen mies kuin minä olen taitaa kyllä hyvin arvata.
16 And Judah said, What shall we say to my lord? what shall we speak? or how shall we clear ourselves? God hath found out the iniquity of thy servants: behold, we are my lord’s servants, both we, and he also with whom the cup is found.
Ja Juuda sanoi: mitä me vastaamme minun herralleni? Taikka mitä me puhumme? Taikka millä me taidamme itsemme puhdistaa? Jumala on löytänyt sinun palveliais vääryyden: katso, me olemme meidän herramme orjat, sekä me, että se, jolta malja löydettiin.
17 And he said, Far be it from me that I should do so: the man in whose hand the cup is found, he shall be my servant; and as for you, go in peace to your father.
Mutta hän sanoi: pois se, että minä niin tekisin; sen miehen, jolta malja on löydetty, pitää oleman minun orjani; mutta menkäät te rauhassa isänne tykö.
18 Then Judah came near to him, and said, O my lord, let thy servant, I pray thee, speak a word in my lord’s ears, and let not thy anger burn against thy servant: for thou art even as Pharaoh.
Niin Juuda astui hänen tykönsä, ja sanoi: ah minun herrani, suo nyt palvelias puhua yksi sana minun herrani korvissa, ja älkään julmistuko sinun vihas sinun palvelias päälle, sillä sinä olet niinkuin Pharao.
19 My lord asked his servants, saying, Have ye a father, or a brother?
Minun herrani kysyi hänen palvelioiltansa, sanoen: onko teillä isää taikka veljeä?
20 And we said to my lord, We have a father, an old man, and a child of his old age, a little one; and his brother is dead, and he alone is left of his mother, and his father loveth him.
Niin me vastasimme meidän herraamme: meillä on vanha isä, ja nuorukainen syntynyt hänen vanhalla ijällänsä, jonka veli on kuollut, ja hän on yksinänsä jäänyt äidistänsä, ja hänen isänsä pitää hänen rakkaana.
21 And thou saidst to thy servants, Bring him down to me, that I may set my eyes upon him.
Niin sinä sanoit palvelioilles: tuokaat häntä tänne minun tyköni, että minä saan nähdä hänen.
22 And we said to my lord, The lad cannot leave his father: for if he should leave his father, his father would die.
Mutta me vastasimme minun herralleni: ei taida nuorukainen jättää isäänsä; sillä jos hän jättäis isänsä, niin hän kuolis.
23 And thou saidst to thy servants, Except your youngest brother shall come down with you, ye shall see my face no more.
Niin sinä sanoit palvelioilles. jollei teidän nuorin veljenne tule teidän kanssanne, niin ei teidän pidä enää minun kasvojani näkemän.
24 And it came to pass when we came to thy servant my father, we told him the words of my lord.
Ja koska me menimme sinun palvelias minun isäni tykö, ja ilmoitimme hänelle minun herrani sanat,
25 And our father said, Go again, buy us a little food.
Niin sanoi meidän isämme: menkäät jälleen pois, ja ostakaat meille jotakin elatusta.
26 And we said, We cannot go down: if our youngest brother shall be with us, then will we go down: for we may not see the man’s face, except our youngest brother shall be with us.
Mutta me sanoimme: emme tohdi sinne mennä; vaan jos meidän nuorin veljemme on meidän kanssamme, niin me menemme; sillä emme saa nähdä sen miehen kasvoja, jollei meidän nuorin veljemme ole meidän kanssamme.
27 And thy servant my father said to us, Ye know that my wife bore me two sons:
Niin sinun palvelias minun isäni sanoi meille: te tiedätte, että minun emäntäni synnytti minulle kaksi,
28 And the one went out from me, and I said, Surely he is torn in pieces; and I have not seen him since:
Ja toinen läksi minun tyköäni, josta sanottiin, että hän on kuoliaaksi revelty, ja en ole minä häntä vielä sitte nähnyt.
29 And if ye take this also from me, and harm shall befall him, ye shall bring down my gray hairs with sorrow to the grave. (Sheol h7585)
Jos te tämän myös minulta viette pois, ja hänelle tapahtuis jotakin pahaa, niin te saattaisitte minun harmaat karvani murheella hautaan. (Sheol h7585)
30 Now therefore when I come to thy servant my father, and the lad is not with us; seeing that his life is bound up in the lad’s life;
Jos minä nyt tulisin sinun palvelias minun isäni tykö, ja ei olisi nuorukainen meidän kanssamme: sillä hänen henkensä riippuu tämän hengestä.
31 It shall come to pass, when he seeth that the lad is not with us, that he will die: and thy servants shall bring down the gray hairs of thy servant our father with sorrow to the grave. (Sheol h7585)
Niin tapahtuis, koska hän näkis, ettei nuorukainen kanssa olisi, että hän kuolis; niin me sinun palvelias saattaisimme sinun palvelias meidän isämme harmaat karvat murheella hautaan. (Sheol h7585)
32 For thy servant became surety for the lad to my father, saying, If I bring him not to thee, then I shall bear the blame to my father for ever.
Sillä sinun palvelias on taannut nuorukaisen minun isäni edessä, sanoen: jollen minä häntä tuo jällensä sinun tykös, niin minä sen edestä kaiken minun elinaikani olen vikapää kärsimään.
33 Now therefore, I pray thee, let thy servant abide instead of the lad a slave to my lord; and let the lad return with his brethren.
Ja nyt siis jääkään sinun palvelias nuorukaisen edestä minun herralleni orjaksi: vaan nuorukainen menkään veljeinsä kanssa.
34 For how shall I return to my father, and the lad be not with me? lest perhaps I see the evil that shall come on my father.
Sillä kuinka minä taidan mennä minun isäni tykö, jollei nuorukainen olisi minun kanssani? Etten minä näkisi sitä surkeutta, johon minun isäni joutuu.
