Psalms 137

1 By the rivers of Babylon we sat down and wept when we thought about Zion.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 On the poplars there we hung our harps.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 There our captors required songs from us, and those who mocked us required us to be happy, saying, “Sing us one of the songs of Zion.”

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 How could we sing a song about Yahweh in a foreign land?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 If I ignore the memory of you, Jerusalem, let my right hand forget her skill.

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 Let my tongue cling to the roof of my mouth if I think about you no more, if I do not prefer Jerusalem more than my greatest delights.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Call to mind, Yahweh, what the Edomites did on the day Jerusalem fell. They said, “Tear it down, tear it down to its foundations.”

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 Daughter of Babylon, soon to be destroyed— may the person be blessed, whoever pays you back for what you have done to us.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 May the person be blessed, whoever takes and dashes your little ones against a rock.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!