Job 4

1 Then responded Eliphaz the Temanite, and said: —

Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

2 If one attempt a word unto thee, wilt thou be impatient? But, to restrain speech, who, can endure?

"Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?

3 Lo! thou hast admonished many, and, slack hands, hast thou been wont to uphold:

Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

4 Him that was stumbling, have thy words raised up, and, sinking knees, hast thou strengthened.

sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

5 But, now, it cometh upon thee, and thou despairest, It smiteth even thee, and thou art dismayed.

Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

6 Is not, thy reverence, thy confidence? And is not, thy hope, the very integrity of thy ways?

Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

7 Remember, I pray thee, who, being innocent, hath perished, or when, the upright, have been cut off.

Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

8 So far as I have seen, They who plow for iniquity and sow misery, reap the same:

Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

9 By the blast of GOD, they perish, And, by the breath of his nostrils, are they consumed:

Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

10 [Notwithstanding] the roaring of the lion, and the noise of the howling lion, yet, the teeth of the fierce lions, are broken:

Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

11 The strong lion perishing for lack of prey, Even the whelps of the lioness, are scattered.

jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

12 But, unto me, something was brought by stealth, —and mine ear caught a whispering of the same:

Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

13 When there were thoughts, from visions of the night, —When deep sleep falleth upon men,

kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

14 Dread, came upon me, and trembling, The multitude of my bones, it put in dread:

Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

15 Then, a spirit, over my face, floated along, The hair of my flesh bristled-up:

Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

16 It stood still, but I could not distinguish its appearance, I looked, but there was no form before mine eyes, —A whispering voice, I heard: —

Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

17 Shall, mortal man, be more just than GOD? Or a man be more pure than, his Maker?

'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

18 Lo! in his own servants, he trusteth not, and, his own messengers, he chargeth with error:

Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

19 How much more the dwellers in houses of clay, which, in the dust, have their foundation, which are crushed sooner than a moth:

saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

20 Betwixt morning and evening, are they broken in pieces, With none to save, they utterly perish:

ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.

21 Is not their tent-rope within them, torn away? They die, disrobed of wisdom!

Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"