Job 29
1 And Job again took up his measure, and said,
Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
2 Oh that it were with me as in the months of old, as in the days, when, GOD, used to watch over me;
"Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
3 When his lamp shone over my head, by whose light, I could go through darkness;
jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
4 As I was, in the days of my prime, when, the intimacy of GOD, was over my tent;
Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
5 While yet the Almighty was with me, round about me, were my young men;
jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
6 When my steps were bathed in milk, and, the rock, poured out beside me, rivulets of oil:
jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
7 When I went out to the gate unto the city, in the open place, made ready my seat,
Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
8 Young men saw me, and hid themselves, and, the aged, arose—they stood;
niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
9 Rulers, restrained speech, and, a hand, laid they on their mouth;
päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
10 The voice of nobles, was hushed, and their tongue to their palate, did cleave;
Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
11 When, the ear, heard, then it pronounced me happy, When, the eye, saw, then it bare me witness;
Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
12 Because I used to deliver the oppressed who was crying out for aid, the fatherless also, and him that had no helper;
minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
13 The blessing of him that was ready to perish, upon me was wont to descend, and, the heart of the widow, caused I to sing for joy;
Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
14 Righteousness, I put on, and it clothed me, Like a robe and turban, was my, justice;
Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
15 Eyes, became I to the, blind, and, feet to the lame, was, I!
Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
16 A father, was, I, to the needy, and, as for the cause which I knew not, I used to search it out;
Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
17 And I shivered the fangs of the perverse, —and, out of his teeth, I tare the prey.
Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
18 Then said I, Like a stem, shall I grow old, yea, as the sand, shall I multiply days:
Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
19 My root, is laid open to the waters, and, the dew, shall lodge for the night in my boughs;
Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
20 Mine honour, shall be young again with me, and, my bow, in my hand, be renewed.
Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
21 To me, men hearkened, and waited, and kept silence for my counsel;
He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
22 After I had spoken, they spake not again, and, upon them, used my speech to drop;
Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
23 And they waited, as for rain, for me, and, their mouths, they opened wide for the spring-rain;
He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
24 I laughed at them—they lost confidence, and, the light of my countenance, they suffered not to fail;
Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
25 I chose out their way, and sat chief, —and abode, as king, in an army, as one who, to mourners, giveth comfort.
Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
