Job 3
1 After this, Job opened his mouth and cursed his day.
Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.
2 And Job answered and said,
Ja Job vastasi ja sanoi:
3 Let the day perish in which I was born, and the night that said, There is a man child conceived.
Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.
4 That day — let it be darkness, let not God care for it from above, neither let light shine upon it:
Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.
5 Let darkness and the shadow of death claim it; let clouds dwell upon it; let darkeners of the day terrify it.
Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.
6 That night — let gloom seize upon it; let it not rejoice among the days of the year; let it not come into the number of the months.
Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.
7 Behold, let that night be barren; let no joyful sound come therein;
Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.
8 Let them curse it that curse the day, who are ready to rouse Leviathan;
Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.
9 Let the stars of its twilight be dark; let it wait for light, and have none, neither let it see the eyelids of the dawn:
Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,
10 Because it shut not up the doors of the womb that bore me, and hid not trouble from mine eyes.
Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.
11 Wherefore did I not die from the womb, — come forth from the belly and expire?
Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?
12 Why did the knees meet me? and wherefore the breasts, that I should suck?
Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?
13 For now should I have lain down and been quiet; I should have slept: then had I been at rest,
Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.
14 With kings and counsellors of the earth, who build desolate places for themselves,
Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;
15 Or with princes who had gold, who filled their houses with silver;
Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;
16 Or as a hidden untimely birth I had not been; as infants that have not seen the light.
Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.
17 There the wicked cease from troubling; and there the wearied are at rest.
Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;
18 The prisoners together are at ease; they hear not the voice of the taskmaster.
Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;
19 The small and great are there, and the bondman freed from his master.
Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:
20 Wherefore is light given to him that is in trouble, and life to those bitter of soul,
Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?
21 Who long for death, and it [cometh] not, and dig for it more than for hidden treasures;
Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?
22 Who rejoice even exultingly and are glad when they find the grave? —
Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?
23 To the man whose way is hidden, and whom God hath hedged in?
Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?
24 For my sighing cometh before my bread, and my groanings are poured out like the waters.
Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,
25 For I feared a fear, and it hath come upon me, and that which I dreaded hath come to me.
Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.
26 I was not in safety, neither had I quietness, neither was I at rest, and trouble came.
Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.
