Psalms 137

1 By the rivers of Babylon, there we sat down. Yes, we wept, when we remembered Zion.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 On the willows in that land, we hung up our harps.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 For there, those who led us captive asked us for songs. Those who tormented us demanded songs of joy: “Sing us one of the songs of Zion!”

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 How can we sing the LORD’s song in a foreign land?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 If I forget you, Jerusalem, let my right hand forget its skill.

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 Let my tongue stick to the roof of my mouth if I do not remember you, if I do not prefer Jerusalem above my chief joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Remember, LORD, against the children of Edom in the day of Jerusalem, who said, “Raze it! Raze it even to its foundation!”

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 Daughter of Babylon, doomed to destruction, he will be happy who repays you, as you have done to us.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Happy shall he be, who takes and dashes your little ones against the rock.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!