Salme 137

1 Ved Babels Floder, der sad vi og græd, når Zion randt os i hu.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 Vi hængte vore Harper i Landets Pile.

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 Thi de, der havde bortført os, bad os synge, vore Bødler bad os være glade: "Syng os af Zions Sange!"

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 Hvor kan vi synge HERRENs Sange på fremmed Grund?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 Jerusalem, glemmer jeg dig, da visne min højre!

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 Min Tunge hænge ved Ganen, om ikke jeg ihukommer dig, om ikke jeg sætter Jerusalem over min højeste Glæde!

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 HERRE, ihukom Edoms Sønner for Jerusalems Dag, at de råbte: "Nedbryd, nedbryd lige til Grunden!"

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 Du Babels Datter, du Ødelægger! Salig den, der gengælder dig, hvad du gjorde imod os!

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Salig den, der griber dine spæde og knuser dem mod Klippen!

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!