Klagesangene 3
1 Jeg er den, der så nød ved hans vredes ris,
Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.
2 mig har han ført og ledt i det tykkeste Mulm,
Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.
3 ja, Hånden vender han mod mig Dagen lang.
Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.
4 Mit Bød og min Hud har han opslidt, brudt mine Ben,
Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.
5 han mured mig inde, omgav mig med Galde og Møje,
Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.
6 lod mig bo i Mørke som de, der for længst er døde.
Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.
7 Han har spærret mig inde og lagt mig i tunge Lænker.
Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.
8 Om jeg end råber og skriger, min Bøn er stængt ude.
Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.
9 Han spærred mine Veje med Kvader, gjorde Stierne kroge.
Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.
10 Han blev mig en lurende Bjørn, en Løve i Baghold;
Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.
11 han ledte mig vild, rev mig sønder og lagde mig øde;
Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.
12 han spændte sin Bue; lod mig være Skive for Pilen.
Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.
13 Han sendte sit Koggers Sønner i Nyrerne på mig;
Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.
14 hvert Folk lo mig ud og smæded mig Dagen lang,
Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.
15 med bittert mætted han mig, gav mig Malurt at drikke.
Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.
16 Mine Tænder lod han bide i Flint, han trådte mig i Støvet;
Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.
17 han skilte min Sjæl fra Freden, jeg glemte Lykken
Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.
18 og sagde: "Min Livskraft, mit Håb til HERREN er ude."
Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.
19 At mindes min Vånde og Flakken er Malurt og Galde;
Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.
20 min Sjæl, den mindes det grant den grubler betynget.
Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.
21 Det lægger jeg mig på Sinde, derfor vil jeg håbe:
Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.
22 HERRENs Miskundhed er ikke til Ende, ikke brugt op,
Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
23 hans Nåde er ny hver Morgen, hans Trofasthed stor.
se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
24 Min Del er HERREN, (siger min Sjæl, ) derfor håber jeg på ham.
Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.
25 Dem, der bier på HERREN, er han god, den Sjæl, der ham søger;
Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
26 det er godt at håbe i Stilhed på HERRENs Frelse,
Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.
27 godt for en Mand, at han bærer Åg i sin Ungdom.
Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
28 Han sidde ensom og tavs, når han lægger det på ham;
Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.
29 han trykke sin Mund mod Støvet, måske er der Håb.
Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.
30 Række Kind til den, der slår ham, mættes med Hån.
Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.
31 Thi Herren bortstøder ikke for evigt,
Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;
32 har han voldt Kvide, så ynkes han, stor er hans Nåde;
vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.
33 ej af Hjertet plager og piner han Menneskens Børn.
Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.
34 Når Landets Fanger til Hobe trædes under Fod,
Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,
35 når Mandens Ret for den Højestes Åsyn bøjes,
kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,
36 når en Mand lider Uret i sin Sag mon Herren ej ser det?
kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?
37 Hvo taler vel, så det sker, om ej Herren byder?
Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?
38 Kommer ikke både ondt og godt fra den Højestes Mund?
Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?
39 Over hvad skal den levende sukke? Hver over sin Synd!
Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?
40 Lad os ransage, granske vore Veje og vende os til HERREN,
Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.
41 løfte Hænder og Hjerte til Gud i Himlen;
Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.
42 vi syndede og stod imod, du tilgav ikke,
Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,
43 men hylled dig i Vrede, forfulgte os, dræbte uden Skånsel,
olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;
44 hylled dig i Skyer, så Bønnen ej nåed frem;
olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.
45 til Skarn og til Udskud har du gjort os midt iblandt Folkene.
Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.
46 De opspærred Munden imod os, alle vore Fjender.
Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.
47 Vor Lod blev Gru og Grav og Sammenbruds Øde;
Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.
48 Vandstrømme græder mit Øje, mit Folk brød sammen.
Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.
49 Hvileløst strømmer mit Øje, det kender ej Ro,
Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä
50 før HERREN skuer ned fra Himlen, før han ser til.
siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.
51 Synet af Byens Døtre piner min Sjæl.
Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.
52 Jeg joges som en Fugl af Fjender, hvis Had var grundløst,
Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.
53 de spærred mig inde i en Grube, de stenede mig;
He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.
54 Vand strømmed over mit Hoved, jeg tænkte: "Fortabt!"
Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.
55 Dit Navn påkaldte jeg, HERRE, fra Grubens Dyb;
Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.
56 du hørte min Røst: "O, gør dig ej døv for mit Skrig!"
Sinä kuulit minun huutoni: "Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää".
57 Nær var du den Dag jeg kaldte, du sagde: "Frygt ikke!"
Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: "Älä pelkää".
58 Du førte min Sag, o Herre, genløste mit Liv;
Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.
59 HERRE, du ser, jeg lider Uret. skaf mig min Ret!
Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.
60 Al deres Hævnlyst ser du, alle deres Rænker,
Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.
61 du hører deres Smædeord HERRE, deres Rænker imod mig,
Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.
62 mine Fjenders Tale og Tanker imod mig bestandig.
Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.
63 Se dem, når de sidder eller står, deres Nidvise er jeg.
Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.
64 Dem vil du gengælde, HERRE, deres Hænders Gerning,
Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.
65 gør deres Hjerte forhærdet din Forbandelse over dem!
Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.
66 forfølg dem i Vrede, udryd dem under din Himmel.
Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.
