Psalmet 73

1 Me siguri Perëndia është i mirë me Izraelin, me ata që janë të pastër nga zemra.

Asaphin Psalmi. Totta on Jumala hyvä Israelille, niille, jotka puhtaat sydämestä ovat.

2 Por, sa për mua, gati gati po më pengoheshin këmbët dhe për pak hapat e mia do të shkisnin.

Mutta minä olisin pian jaloillani horjunut: minun askeleeni olisivat lähes liukastuneet.

3 Sepse i kisha zili mburravecët, duke parë mirëqënien e njerëzve të këqij.

Sillä minä närkästyin öykkäreistä, että minä näin jumalattomat menestyvän.

4 Sepse nuk ka dhembje në vdekjen e tyre, dhe trupi i tyre është i majmë.

Sillä ei he ole missään kuoleman hädässä, vaan heidän voimansa pysyy vahvana.

5 Ata nuk po heqin si vdekatarët e tjerë, as pësojnë goditje si njerëzit e tjerë.

Ei he ole vastoinkäymisessä niinkuin muut ihmiset, ja ei heitä vaivata niinkuin muita ihmisiä.

6 Prandaj kryelartësia i rrethon si një gjerdan dhe dhuna i mbështjell si një rrobe.

Sentähden on heidän ylpeytensä koria, ja heidän väkivaltansa kaunistaa heitä.

7 Sytë u dalin jashtë nga dhjami dhe përfytyrimet e çoroditura të zemrës së tyre vërshojnë.

Heidän silmänsä paisuvat lihavuudesta: he tekevät mitä ainoastansa heille kelpaa.

8 Ata tallen dhe kurdisin me pabesi shtypjen, flasin me arrogancë.

Kaikkia he katsovat ylön, ja sitte pahasti puhuvat: he puhuvat ja laittavat ylpiästi.

9 E drejtojnë gojën e tyre kundër qiellit dhe gjuha e tyre përshkon tokën.

Mitä he puhuvat, sen täytyy olla taivaasta puhuttu: mitä he sanovat, sen täytyy maan päällä kelvata.

10 Prandaj njerëzit e tyre kthehen nga ajo anë dhe pijnë me të madhe ujërat e tyre,

Sentähden noudattaa heitä yhteinen kansa, ja kokoontuvat heidän tykönsä niinkuin vedet,

11 dhe thonë: “Si është e mundur që Perëndia të dijë çdo gjë dhe të ketë njohuri te Shumë i Larti?”.

Ja sanovat: mitä Jumalan pitäis heitä kysymän? mitä pitäis korkeimman heistä lukua pitämän?

12 Ja, këta janë të pabesë; megjithatë janë gjithnjë të qetë dhe i shtojnë pasuritë e tyre.

Katso, ne ovat jumalattomat: he ovat onnelliset maailmassa ja rikastuvat.

13 Më kot, pra, pastrova zemrën time dhe i lava duart në pafajësinë time.

Pitäiskö siis sen turhaan oleman, että minun sydämeni nuhteetoinna elää, ja minä pesen viattomuudessa minun käteni?

14 Sepse jam goditur tërë ditën dhe jam ndëshkuar çdo mëngjes.

Ja minä ruoskitaan joka päivä, ja minun rangaistukseni on joka aamu käsissä?

15 Sikur të kisha thënë: “Do të flas edhe unë kështu”, ja, do të kisha mohuar brezin e bijve të tu.

Minä olisin lähes niin sanonut kuin hekin; mutta katso, niin minä olisin tuominnut kaikki sinun lapses, jotka ikänänsä olleet ovat.

16 Atëherë kërkova ta kuptoj këtë gjë, por ajo m’u duk shumë e vështirë.

Minä ajattelin sitä tutkia; mutta se oli minulle ylen raskas,

17 Deri sa hyra në shenjtoren e Perëndisë dhe mora parasysh fundin e tyre.

Siihenasti kuin minä menin Jumalan pyhään, ja ymmärsin heidän loppunsa.

18 Me siguri, ti i vë në vënde të rrëshqitshme dhe kështu i bën që të bien në shkatërrim.

Tosin sinä asetit heitä liukkaalle, ja syöksit heitä pohjaan.

19 Si u shkatërruan në një çast! Ata vdiqën të konsumuar nga tmerri!

Kuinka he niin pian hukkuvat: he hukkuvat ja saavat kauhian lopun.

20 Ashtu si në një ëndërr, kur zgjohesh, kështu edhe ti, o Zot, kur të zgjohesh, do të përbuzësh pamjen e tyre të kotë.

Niinkuin uni, koska joku herää, niinpä sinä, Herra teet heidän kuvansa kaupungissa ylönkatsotuksi.

21 Kur zemra ime acarohej dhe e ndjeja veten sikur më shponin nga brenda,

Vaan kuin se karvasteli minun sydämessäni ja pisti minun munaskuitani,

22 unë isha pa mend dhe pa kuptim; para teje isha si një kafshë.

Silloin olin minä tyhmä ja en mitään tietänyt: minä olin niinkuin nauta sinun edessäs.

23 Por megjithatë unë jam gjithnjë me ty; ti më ke kapur nga dora e djathtë.

Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäs; sillä sinä pidät minun oikiasta kädestäni.

24 Ti do të më udhëheqësh me këshillën tënde dhe do të më çosh pastaj në lavdi.

Sinä talutat minua neuvollas, ja korjaat minua viimein kunnialla.

25 Cilin kam në qiell veç teje? Dhe mbi tokë nuk dëshiroj tjetër njeri veç teje.

Kuin sinä ainoastansa minulla olisit, niin en minä ensinkään sitte taivaasta eli maasta tottelisi.

26 Mishi im dhe zemra ime nuk mund të ligështohen, por Perëndia është kështjella e zemrës sime dhe pjesa ime në përjetësi.

Vaikka vielä minun ruumiini ja sieluni vaipuis, niin sinä, Jumala, kuitenkin olet aina minun sydämeni uskallus ja minun osani.

27 Sepse ja, ata që largohen prej teje do të vdesin; ti shkatërron tërë ata që, duke kurvëruar, largohen prej teje.

Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat: sinä kadotat kaikki, jotka sinua vastaan huorin tekevät.

28 Por sa për mua, e mira është t’i afrohem Perëndisë; e kam bërë Zotin tim, Zotin, strehën time, për të treguar gjithë veprat e tua.

Mutta se on minun iloni, että minä itseni Jumalan tykö pidän, ja panen toivoni Herran, Herran päälle, ilmoittamaan kaikkia sinun töitäs.