Psalmet 139

1 Ti më ke hetuar, o Zot, dhe më njeh.

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Herra! sinä tutkit minua, ja tunnet minun.

2 Ti e di kur ulem dhe kur ngrihem, ti e kupton nga larg mendimin tim.

Joko minä istun eli nousen, niin sinä sen tiedät: sinä ymmärrät taampaa ajatukseni.

3 Ti e shqyrton me kujdes ecjen time dhe pushimin tim dhe i njeh thellë të gjitha rrugët e mia.

Joko minä käyn eli makaan, niin sinä olet ympärilläni, ja näet kaikki tieni.

4 Sepse, edhe para se të jetë fjala mbi gojën time ti, o Zot, e di atë plotësisht.

Sillä katso, ei ole sanaakaan kieleni päällä, joita et sinä Herra kaikkia tiedä.

5 Ti më rrethon nga pas dhe përpara dhe vë dorën tënde mbi mua.

Sinä olet tehnyt jälkimäiseni ja ensimäiseni, ja pidät sinun kätes minun päälläni.

6 Njohja jote është shumë e mrekullueshme për mua, aq e lartë sa unë nuk mund ta arrij.

Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen ja ylen korkia, etten minä voi sitä käsittää.

7 Ku do të mund të shkoja larg Frymës sate, ose ku do të mund të ikja larg pranisë sate?

Kuhunka minä menen sinun hengestäs? ja kuhunka minä sinun kasvois edestä pakenen?

8 Në rast se ngjitem në qiell, ti je atje; në rast se shtrij shtratin tim në Sheol, ti je edhe aty. (Sheol h7585)

Jos minä astuisin ylös taivaaseen, niin sinä siellä olet: jos minä vuoteeni helvetissä rakentaisin, katso, sinä myös siellä olet. (Sheol h7585)

9 Në rast se marr krahët e agimit dhe shkoj të banoj në skajin e detit,

Jos minä ottaisin aamuruskon siivet, ja asuisin meren äärissä,

10 edhe aty dora jote do të më udhëheqë dhe dora jote e djathtë do të më kapë.

Niin sinun kätes sielläkin minua johdattais, ja sinun oikia kätes pitäis minun.

11 Po të them: “Me siguri terri do të më fshehë”, madje edhe nata do të bëhet dritë rreth meje:

Jos minä sanoisin: pimeys kuitenkin peittää minun, niin on myös yö valkeus minun ympärilläni.

12 terri vetë nuk mund të të fshehë asgjë, madje nata shkëlqen si dita; terri dhe drita janë të barabarta për ty.

Sillä ei pimeys sinun edessäs pimitä, ja yö valistaa niinkuin päivä; pimeys on niinkuin valkeus.

13 Po, ti ke formuar të përbrëndëshmet e mia, ti më ke endur në barkun e nënes sime.

Sinun hallussas ovat minun munaskuuni: sinä peitit minun äitini kohdussa.

14 Unë do të të kremtoj, sepse jam krijuar në mënyrë të mrekulluar; veprat e tua janë të mrekullueshme, dhe unë e di shumë mirë këtë gjë.

Minä kiitän sinua sen edestä, että minä niin aivan ihmeellisesti tehty olen: ihmeelliset ovat sinun tekos, ja sen minun sieluni kyllä tietää.

15 Kockat e mia nuk ishin një e fshehtë për ty kur u formova në fshehtësi duke u endur në thellësitë e tokës.

Ei minun luuni olleet sinulta salatut, kuin minä siinä salaisesti tehty olin, kuin minä maan sisällä niin taitavasti koottu olin.

16 Dhe sytë e tu panë masën pa trajtë të trupit tim, dhe në librin tënd ishin shkruar ditët që ishin caktuar për mua, megjithëse asnjë prej tyre nuk ekzistonte ende.

Sinun silmäs näkivät minun, kuin en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään silloin vielä tullut ollut.

17 Oh, sa të çmuara janë për mua mendimet e tua, o Perëndi! Sa i madh është gjithë numri i tyre!

Mutta kuinka kalliit ovat minun edessäni, Jumala, sinun ajatukses? kuinka suuri on heidän lukunsa?

18 Po të doja t’i numëroja, do të ishin më të shumtë se rëra; kur zgjohem jam ende me ty.

Jos minä heitä lukisin, niin ne olisivat usiammat kuin santa: kuin minä herään, olen minä vielä tykönäs.

19 Me siguri, ti do vrasësh të pabesin, o Perëndi; prandaj ju, njerëz gjakatarë largohuni nga unë.

Jumala, jospa tappaisit jumalattomat, ja verikoirat minusta poikkeisivat.

20 Ata flasin me pabesi kundër teje; armiqtë e tu përdorin më kot emrin tënd.

Sillä he puhuvat sinusta häpiällisesti, ja sinun vihollises turhaan lausuvat (sinun nimes).

21 A nuk i urrej vallë ata që të urrejnë, o Zot, dhe a nuk i urrej ata që ngrihen kundër teje?

Herra, minä tosin vihaan niitä, jotka sinua vihaavat, ja minä närkästyn heistä, jotka karkaavat sinua vastaan.

22 Unë i urrej me një urrejtje të përsosur; ata janë bërë armiqtë e mi.

Täydestä todesta minä heitä vihaan; sentähden ovat he minulle viholliset.

23 Më heto, o Perëndi, dhe njihe zemrën time; më provo dhe njihi mendimet e mia.

Tutki minua, Jumala, ja koettele sydämeni: kiusaa minua, ja ymmärrä, kuinka minä ajattelen.

24 dhe shiko në se ka tek unë ndonjë rrugë të keqe dhe më udhëhiq nëpër rrugën e përjetshme.

Ja katsos, jos minä pahalla tiellä lienen, niin saata minua ijankaikkiselle tielle.