Psalmet 104

1 Beko, o shpirti im, Zotin! O Zot, Perëndia im, ti je jashtëzakonisht i madh; je veshur me shkëlqim dhe madhështi.

Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.

2 Ai të mbështjell me dritë si të ishte një mantel dhe i shtrin qiejtë si një çadër;

Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.

3 ai ndërton mbi ujërat dhomat e tij të larta, i bën retë si qerren e tij dhe ecën mbi krahët erës.

Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.

4 I bën erërat lajmëtarë të tij dhe flakët e zjarrit shërbëtorë të tij.

Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.

5 Ai e ka krijuar tokën mbi themelet e saj; kjo nuk do të luajë kurrë përjetë.

Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.

6 Ti e kishe mbuluar me humnerë si me një rrobe; ujërat ishin ndalur mbi malet.

Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.

7 Në qortimin tënd ato ikën, në zërin e gjëmimit tënd u larguan me nxitim.

Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.

8 Dolën malet dhe luginat u ulën në vendin që ti kishe caktuar për to.

Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.

9 Ti u vure ujërave një kufi që nuk duhet ta kapërxenin; ato nuk do të kthehen më të mbulojnë tokën.

Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.

10 Ai bën që të dalin burime në luginat; ato rrjedhin midis maleve,

Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;

11 dhe u japin për të pirë tërë kafshëve të fushës; gomarët e egër shuajnë etjen e tyre.

Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.

12 Pranë tyre banojnë shpendët e qiellit; midis gjelbërimeve lartojnë këngën e tyre.

Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.

13 Nga dhomat e sipërme të tij ai u jep ujë maleve; toka ngopet me frytin e veprave të tua.

Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.

14 Ai bën që të rritet bari për bagëtinë dhe bimësia në shërbim të njeriut, duke nxjerrë nga toka ushqimin e tij,

Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.

15 dhe verën që gëzon zemrën e njeriut, vajin që bën të shkëlqejë fytyra tij dhe bukën që i jep forcë zemrës së njeriut.

Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.

16 Kështu ngopen drurët e Zotit dhe kedrat e Libanit që ai ka mbjellë;

Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;

17 aty bëjnë folenë e tyre zogjtë, ndërsa lejleku bën nëpër selvitë banesën e tij.

Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.

18 Malet e larta janë për dhitë e egra, shkëmbinjtë janë streha e lepujve.

Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.

19 Ai ka bërë hënën për stinët, dielli e di orën e perëndimit të tij.

Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.

20 Ti dërgon terrin dhe bëhet natë; gjatë asaj shkojnë rreth e qark gjithë kafshët e pyllit.

Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.

21 Luanët e vegjël vrumbullojnë duke kërkuar gjahun dhe i kërkojnë Perëndisë ushqimin e tyre.

Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.

22 Por, kur lind dielli, ata tërhiqen dhe rrinë në strofkat e tyre.

Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.

23 Atëherë njeriu del për të punuar dhe punon deri në mbrëmje.

Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.

24 Sa të shumta janë veprat e tua, o Zot! Ti i ke bërë të gjitha me dituri; toka është plot me pasuritë e tua.

Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.

25 Ja deti, i madh dhe i gjerë, ku gëlojnë krijesa të panumërta;

Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;

26 e përshkojnë anijet dhe Leviathani, që ti ke formuar për t’u tallur në të.

Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.

27 Të gjithë presin që ti t’u japësh ushqimin në kohën e duhur.

Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.

28 Ti ua jep atyre dhe ata e mbledhin; ti hap dorën dhe ngopen me të mira.

Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.

29 Ti fsheh fytyrën tënde dhe ata e humbasin fare; ti heq frymën, dhe ata vdesin duke u kthyer përsëri në pluhurin e tyre.

Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.

30 Ti dërgon frymën tënde dhe ata krijohen, kështu ti ripërtërin faqen e dheut.

Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.

31 Lavdia e Zotit të rrojë përjetë; le të gëzohet Zoti me veprat e tij;

Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.

32 ai shikon tokën dhe kjo dridhet; ai prek malet dhe ato nxjerrin tym.

Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.

33 Unë do t’i këndoj Zotit deri sa të kem jetë; do t’i këndoj lavde Perëndisë tim deri sa të jem.

Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.

34 Le të jetë mendimi im i pëlqyer prej tij; unë do të ngazëllohem tek Zoti.

Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.

35 Le të zhduken mëkatarët nga toka dhe të pabesët mos qofshin më. Shpirti im, bekoje Zotin! Aleluja.

Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!