Jobi 3

1 Atëherë Jobi hapi gojën dhe mallkoi ditën e lindjes së tij.

Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.

2 Kështu Jobi mori fjalën dhe tha:

Ja Job vastasi ja sanoi:

3 “Humbtë dita në të cilën linda dhe nata që tha: “U ngjiz një mashkull!”.

Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.

4 Ajo ditë u bëftë terr, mos u kujdesoftë për të Perëndia nga lart, dhe mos shkëlqeftë mbi të drita!

Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.

5 E marrshin përsëri terri dhe hija e vdekjes, qëndroftë mbi të një re, furtuna e ditës e tmerroftë!

Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.

6 Atë natë e marrtë terri, mos hyftë në ditët e vitit, mos hyftë në llogaritjen e muajve!

Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.

7 Po, ajo natë qoftë natë shterpe, mos depërtoftë në të asnjë britmë gëzimi.

Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.

8 E mallkofshin ata që mallkojnë ditën, ata që janë gati të zgjojnë Leviathanin.

Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.

9 U errësofshin yjet e muzgut të tij, le të presë dritën; por mos e pastë fare dhe mos paftë ditën që agon,

Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,

10 sepse nuk e mbylli portën e barkut të nënës sime dhe nuk ua fshehu dhembjen syve të mi.

Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.

11 Pse nuk vdiqa në barkun e nënës sime? Pse nuk vdiqa sapo dola nga barku i saj?

Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?

12 Pse vallë më kanë pritur gjunjët, dhe sisët për të pirë?

Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?

13 Po, tani do të dergjesha i qetë, do të flija dhe do të pushoja,

Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.

14 bashkë me mbretërit dhe me këshilltarët e dheut, që kanë ndërtuar për vete rrënoja të shkretuara,

Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;

15 ose bashkë me princat që kishin ar ose që mbushën me argjend pallatet e tyre.

Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;

16 Ose pse nuk qeshë si një dështim i fshehur, si fëmijët që nuk e kanë parë kurrë dritën?

Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.

17 Atje poshtë të këqinjtë nuk brengosen më, atje poshtë çlodhen të lodhurit.

Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;

18 Atje poshtë të burgosurit janë të qetë bashkë, dhe nuk e dëgjojnë më zërin e xhelatit.

Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;

19 Atje poshtë ka të vegjël dhe të mëdhenj, dhe skllavi është i lirë nga pronari i tij.

Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:

20 Pse t’i japësh dritë fatkeqit dhe jetën atij që ka shpirtin në hidhërim,

Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?

21 të cilët presin vdekjen që nuk vjen, dhe e kërkojnë më tepër se thesaret e fshehura;

Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?

22 gëzohen shumë dhe ngazëllojnë kur gjejnë varrin?

Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

23 Pse të lindë një njeri rruga e të cilit është fshehur, dhe që Perëndia e ka rrethuar nga çdo anë?

Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?

24 Në vend që të ushqehem, unë psherëtij, dhe rënkimet e mia burojnë si uji.

Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,

25 Sepse ajo që më tremb më shumë më bie mbi krye, dhe ajo që më tmerron më ndodh.

Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.

26 Nuk kam qetësi, nuk kam prehje, por më pushton shqetësimi”.

Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.