Psalmi 17

1 Molitev Davidova: Čuj, Gospod, pravico, poslušaj vpitje moje; uho nagni molitvi moji brez ustnic zvijačnih.

Daavidin rukous. Kuule, Herra, minun oikeata asiaani, tarkkaa minun huutoani, ota korviisi minun rukoukseni, joka ei lähde petollisilta huulilta.

2 Od obličja tvojega izidi pravica moja; oči tvoje naj gledajo, kar je pravično.

Sinulta tulee minulle oikeus, sinun silmäsi katsovat sitä, mikä oikein on.

3 Ko bodeš preiskal srce moje, obiskal ponoči, preskušal me, ne najdeš; kar mislim, ne prestopi mojih ust.

Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. Jos minä pahaa ajattelen, ei se käy suustani ulos.

4 Pri delih človeških, po besedi ustnic tvojih opazujem steze silovitega.

Mitä ihmiset tehköötkin, sinun huultesi sanassa minä pysyn ja kavahdan väkivaltaisen teitä.

5 Ohrani korake moje na stezah svojih, da ne zaidejo moje noge.

Minun askeleeni pysyvät sinun poluillasi, minun jalkani eivät horju.

6 Jaz te kličem, ker me slišiš, Bog mogočni; nagni k meni uho svoje, poslušaj govor moj.

Minä huudan sinua avukseni, sillä sinä vastaat minulle, Jumala; kallista korvasi minun puoleeni, kuule minun puheeni.

7 Odloči milosti svoje, o ti, ki otimaš preganjalcev pribegajoče na desnico tvojo.

Osoita ihmeellinen armosi, sinä, joka pelastat vihamiesten vallasta ne, jotka turvaavat sinun oikeaan käteesi.

8 Hrani me kakor zenico v očesu; sè senco peroti svojih skrivaj me:

Varjele minua niinkuin silmäterää, kätke minut siipiesi suojaan

9 Zaradi krivičnih, ki me napadajo, sovražnikov mojih glavnih, ki me obdajajo.

jumalattomilta, jotka tahtovat minut tuhota, verivihollisiltani, jotka minua saartavat.

10 Mast svojo masté, z usti svojimi govoré prevzetno:

He ovat sulkeneet tunnottomat sydämensä, heidän suunsa puhuu ylvästellen.

11 Hojo našo zdaj obdajajo nam; oči svoje obračajo vpirajoč v tla.

He ovat kintereillämme, he jo kiertävät meidät, he vaanivat silmillään, lyödäksensä maahan.

12 Podoba je vsakega kakor leva želečega zgrabiti, in kakor mladega leva čepečega v zakotji.

Hän on niinkuin saalista himoitseva leijona, niinkuin nuori leijona, joka piilossa väijyy.

13 Vstani, Gospod, prehítí obličje njegovo; trešči ga, izpuli dušo mojo z mečem svojim krivičnemu.

Nouse, Herra, astu hänen eteensä. Paiskaa hänet maahan. Vapahda miekallasi minun sieluni jumalattomista,

14 Ljudém izpuli v roko svojo, Gospod, ljudém od svetá, katerih delež je v tem življenji, katerim trebuh polniš sè skrivnim zakladom svojim; sitijo se sinovi in preobilost svojo zapuščajo otrokom svojim.

kädelläsi ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä, joiden vatsan sinä täytät antimillasi, joiden pojat tulevat ravituiksi ja jotka jättävät yltäkylläisyytensä lapsilleen.

15 Jaz bodem v pravičnosti videl obličje tvoje, sitil se bodem, ko se zbudim, s podobo tvojo.

Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.