Jobs 39

1 Kjenner du tiden når stengjetene føder, og gir du akt på hindenes veer?

Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?

2 Teller du månedene til de skal bære, og vet du tiden når de føder?

Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?

3 De bøier sig, føder sine unger og blir fri for sine smerter.

He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.

4 Deres unger blir kraftige og vokser op ute på marken; de løper bort og kommer ikke tilbake til dem.

Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.

5 Hvem har gitt villeslet dets frihet, hvem løste dets bånd,

Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?

6 det som jeg gav ørkenen til hus og saltmoen til bolig?

Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.

7 Det ler av byens ståk og styr; driverens skjenn slipper det å høre.

Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.

8 Hvad det leter op på fjellene, er dets beite, og det søker efter hvert grønt strå.

Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.

9 Har vel villoksen lyst til å tjene dig? Vil den bli natten over ved din krybbe?

Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?

10 Kan du binde villoksen med rep til furen? Vil den harve dalene efter dig?

Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?

11 Kan du stole på den, fordi dens kraft er så stor, og kan du overlate den ditt arbeid?

Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?

12 Kan du lite på at den fører din grøde hjem, og at den samler den til din treskeplass?

Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?

13 Strutsen flakser lystig med vingene; men viser dens vinger og fjær moderkjærlighet?

Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?

14 Nei, den overlater sine egg til jorden og lar dem opvarmes i sanden,

Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.

15 og den glemmer at en fot kan klemme dem itu, og markens ville dyr trå dem i stykker.

Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.

16 Den er hård mot sine unger, som om de ikke var dens egne; den er ikke redd for at dens møie skal være spilt.

Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.

17 For Gud nektet den visdom og gav den ingen forstand.

Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.

18 Men når den flakser i været, ler den av hesten og dens rytter.

Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.

19 Gir du hesten styrke? Klær du dens hals med bevrende man?

Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?

20 Lar du den springe som gresshoppen? Dens stolte fnysen er forferdelig.

Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.

21 Den skraper i jorden og gleder sig ved sin kraft; så farer den frem mot væbnede skarer.

Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.

22 Den ler av frykten og forferdes ikke, og den vender ikke om for sverd.

Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.

23 Over den klirrer koggeret, blinkende spyd og lanse.

Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;

24 Med styr og ståk river den jorden op, og den lar sig ikke stagge når krigsluren lyder.

Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.

25 Hver gang luren lyder, sier den: Hui! Og langt borte værer den striden, høvedsmenns tordenrøst og hærskrik.

Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.

26 Skyldes det din forstand at høken svinger sig op og breder ut sine vinger mot Syden?

Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?

27 Er det på ditt bud at ørnen flyver så høit, og at den bygger sitt rede oppe i høiden?

Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?

28 Den bor på berget og har nattely der, på tind og nut.

Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.

29 Derfra speider den efter føde; langt bort skuer dens øine.

Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.

30 Dens unger drikker blod, og hvor der er lik, der er den.

Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.