Canticum Canticorum 2

1 Ego flos campi, et lilium convallium.

"Minä olen Saaronin kukkanen, olen laaksojen lilja."

2 Sicut lilium inter spinas, sic amica mea inter filias.

"Niinkuin lilja orjantappurain keskellä, niin on minun armaani neitosten keskellä."

3 Sicut malus inter ligna silvarum, sic dilectus meus inter filios. Sub umbra illius quem desideraveram, sedi: et fructus eius dulcis gutturi meo.

"Niinkuin omenapuu metsäpuitten keskellä, niin on minun rakkaani nuorukaisten keskellä; minä halajan istua sen varjossa, ja sen hedelmä on minun suussani makea.

4 Introduxit me in cellam vinariam, ordinavit in me charitatem.

Hän on vienyt minut viinimajaan; rakkaus on hänen lippunsa minun ylläni.

5 Fulcite me floribus, stipate me malis: quia amore langueo.

Vahvistakaa minua rypälekakuilla, virvoittakaa minua omenilla, sillä minä olen rakkaudesta sairas."

6 Læva eius sub capite meo, et dextera illius amplexabitur me.

Hänen vasen kätensä on minun pääni alla, ja hänen oikea kätensä halaa minua.

7 Adiuro vos filiæ Ierusalem per capreas, cervosque camporum, ne suscitetis, neque evigilare faciatis dilectam, quoadusque ipsa velit.

Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret, gasellien tai kedon peurojen kautta: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.

8 Vox dilecti mei, ecce iste venit saliens in montibus, transiliens colles:

Kuule! Rakkaani tulee! Katso, tuolla hän tulee hyppien vuorilla, kiitäen kukkuloilla.

9 similis est dilectus meus capreæ, hinnuloque cervorum. en ipse stat post parietem nostrum respiciens per fenestras, prospiciens per cancellos.

Rakkaani on gasellin kaltainen tai nuoren peuran. Katso, tuolla hän seisoo seinämme takana, katsellen ikkunasta sisään, kurkistellen ristikoista.

10 En dilectus meus loquitur mihi: Surge, propera amica mea, columba mea, formosa mea, et veni.

Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.

11 Iam enim hiems transiit, imber abiit, et recessit.

Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan.

12 Flores apparuerunt in terra nostra, tempus putationis advenit: vox turturis audita est in terra nostra:

Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.

13 ficus protulit grossos suos: vineæ florentes dederunt odorem suum. Surge, amica mea, speciosa mea, et veni:

Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.

14 columba mea in foraminibus petræ, in caverna maceriæ, ostende mihi faciem tuam, sonet vox tua in auribus meis: vox enim tua dulcis, et facies tua decora.

Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi."

15 Capite nobis vulpes parvulas, quæ demoliuntur vineas: nam vinea nostra floruit.

Ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa.

16 Dilectus meus mihi, et ego illi, qui pascitur inter lilia

Rakkaani on minun, ja minä hänen-hänen, joka paimentaa liljojen keskellä.

17 donec aspiret dies, et inclinentur umbræ. Revertere: similis esto, dilecte mi, capreæ, hinnuloque cervorum super montes Bether.

Kunnes päivä viilenee ja varjot pakenevat, kiertele, rakkaani, kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuisilla vuorilla.