Job 39

1 Kennst du die Zeit, wo die Felsgemsen werfen, und überwachst du das Kreißen der Hirschkühe?

Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?

2 Zählst du die Monde, während derer sie trächtig sind, und weißt du die Zeit, wann sie gebären?

Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?

3 Sie kauern nieder, lassen ihre Jungen zur Welt kommen, entledigen sich leicht ihrer Geburtsschmerzen.

He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.

4 Ihre Jungen erstarken, werden im Freien groß; sie laufen davon und kehren nicht wieder zu ihnen zurück.

Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.

5 Wer hat den Wildesel frei laufen lassen und wer die Bande dieses Wildfangs gelöst,

Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?

6 dem ich die Steppe zur Heimat angewiesen habe und zur Wohnung die Salzgegend?

Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.

7 Er lacht des Gewühls der Stadt, den lauten Zuruf des Treibers hört er nicht.

Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.

8 Was er auf den Bergen erspäht, ist seine Weide, und jedem grünen Halme spürt er nach.

Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.

9 Wird der Büffel Lust haben, dir zu dienen oder nachts an deiner Krippe zu lagern?

Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?

10 Kannst du den Büffel mit seinem Leitseil an die Furche binden, oder wird er über Talgründe die Egge hinter dir herziehen?

Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?

11 Darfst du ihm trauen, weil er große Kraft besitzt, und ihm deinen Ernteertrag überlassen?

Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?

12 Darfst du ihm zutrauen, daß er deine Saat einbringen und sie auf deiner Tenne zusammenfahren werde?

Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?

13 Die Straußenhenne schwingt fröhlich ihre Flügel: sind es aber des (liebevollen) Storches Schwingen und Gefieder?

Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?

14 Nein, sie vertraut ihre Eier der Erde an und läßt sie auf dem Sande warm werden;

Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.

15 denn sie denkt nicht daran, daß ein Fuß sie dort zerdrücken und ein wildes Tier sie zertreten kann.

Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.

16 Hart behandelt sie ihre Jungen, als gehörten sie ihr nicht; ob ihre Mühe vergeblich ist, das kümmert sie nicht;

Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.

17 denn Gott hat ihr große Klugheit versagt und ihr keinen Verstand zugeteilt.

Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.

18 Doch sobald sie hoch auffährt zum Laufen, verlacht sie das Roß und seinen Reiter.

Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.

19 Gibst du dem Roß die gewaltige Stärke? Bekleidest du seinen Hals mit der wallenden Mähne?

Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?

20 Machst du es springen wie die Heuschrecke? Sein stolzes Schnauben – wie erschreckend!

Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.

21 Es scharrt den Boden im Blachfeld und freut sich seiner Kraft, zieht der gewappneten Schar entgegen.

Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.

22 Es lacht über Furcht und erschrickt nicht, macht nicht kehrt vor dem Schwert;

Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.

23 auf ihm klirrt ja der Köcher, blitzen der Speer und der Kurzspieß.

Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;

24 Mit Ungestüm und laut stampfend sprengt es im Fluge dahin und läßt sich nicht halten, wenn die Posaune erschallt;

Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.

25 bei jedem Trompetenstoß ruft es ›Hui!‹ und wittert den Kampf von fern, den Donnerruf der Heerführer und das Schlachtgetöse.

Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.

26 Hebt der Habicht dank deiner Einsicht die Schwingen, breitet seine Flügel aus nach dem Süden zu?

Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?

27 Oder schwebt der Adler auf dein Geheiß empor und baut sein Nest in der Höhe?

Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?

28 Auf Felsen wohnt er und horstet auf Felszacken und Bergspitzen;

Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.

29 von dort späht er nach Beute aus: in weite Ferne blicken seine Augen;

Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.

30 und seine Jungen schon verschlingen gierig das Blut, und wo Erschlagene liegen, da ist auch er.«

Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.