Psalm 137

1 An Babels Strömen sitzen wir, jedoch wir weinen, denken wir an Sion.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 Wir hängen in den Weidenbüschen die Harfen auf.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 Denn unsere Zwingherrn fordern Lieder dort von uns und heitre Klänge unsere Peiniger: "Ein Lied von Sion singet uns!"

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 Wie könnten wir ein Lied dem Herrn zu Ehren in fremdem Lande singen? -

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 Vergeß ich dein, Jerusalem, verdorr mir meine Rechte!

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 Die Zunge klebe mir am Gaumen, wenn ich nicht dein gedächte, wenn ich in größter Freude selbst das Los Jerusalems mir nicht zu Herzen nähme! -

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Gedenke, Herr, den Edomssöhnen den Tag Jerusalems, an dem sie riefen: "Zerstört, zerstört es gründlich!"

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 Du Tochter Babels, du Verwüsterin! Heil dem, der dir vergilt, was du an uns verübt!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Heil dem, der deine Kindlein packt und an den Felsen schlägt!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.