Job 3

1 Danach tat Job den Mund auf und fluchte seinem Schicksal.

Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.

2 Und Job hob an und sprach:

Ja Job vastasi ja sanoi:

3 "O wäre doch der Tag, da ich geboren, nie erschienen und jene Nacht entschwunden, da man den Knaben aufgenommen!

Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.

4 Weh jenem Tage! Besser wäre er in Dunkelheit verblieben! Hätte doch der Höchste droben sich nie um ihn gekümmert und nie die Sonne ihm geleuchtet!

Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.

5 Die schwarze Urnacht hätte ihn vernichten und Wolkendunkel auf ihm ruhen sollen! Hätte man ihn doch der Verdüsterung überlassen!"

Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.

6 "Wenn nur ein Raub der Finsternis die Nacht geworden wäre! Und hätte niemals zu den Jahrestagen sie gezählt und niemals in der Monde Schar gegolten.

Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.

7 Wenn jene Nacht nur unfruchtbar geblieben wäre, und wäre nie ein Jubellaut in ihr ertönt!

Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.

8 Und die den Tag verfluchen, ach, hätten die doch sie verflucht und jene, die bereit, den Leviatan selbst zu reizen!

Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.

9 Verlöschen hätten sollen ihre Morgensterne, sie hätte auf das Licht vergeblich warten müssen! Des Frührots Wimpern hätte sie nicht schauen dürfen!

Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,

10 Denn hätte sie einst meines Lebens Tor verschlossen, dann hätte sie auch meinen Augen Leid erspart.

Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.

11 Warum bin ich denn nicht im Mutterschoß gestorben, weswegen, kaum geboren, nicht verschieden?

Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?

12 Warum denn nahm ein Schoß mich auf und Brüste, daß ich trinken mußte?

Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?

13 Dann läge ich zu dieser Zeit und hätte Ruhe. Ich schliefe - wie wär mir so wohl! -

Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.

14 bei Königen und Weltregenten, die Trümmerstätten wiederum sich aufgebaut,

Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;

15 bei jenen goldberühmten Fürsten, die ihre Schatzhäuser mit Silber füllten!

Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;

16 Dann wäre ich nicht mehr; ich gliche einer Fehlgeburt und jenen Kleinen, die das Licht nie schauten.

Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.

17 Dort, wo die Sorgen den Geplagten schwinden, wo die durch Obermacht Geknechteten ausruhen,

Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;

18 wo die Gefangenen sorglos gehen und keines Treibers Ruf mehr hören.

Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;

19 Vornehm und Nieder ist dort gleich; frei von dem Herrn ist dort der Sklave.

Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:

20 Warum nur schenkt man Elenden das Tageslicht und Herzbetrübten Leben,

Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?

21 die ausschaun nach dem Tode, der nicht kommt, nach ihm sich sehnen mehr als nach Schätzen,

Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?

22 die ob der Grabestür sich freuen, die jauchzen, wenn's zur Grube geht,

Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

23 - dem Manne, dessen Schicksal unbeachtet bleibt, vor dem sich Gott verborgen hält?

Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?

24 An Brotes Stelle tritt bei mir das Seufzen; als Wasser strömt mir Klage zu.

Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,

25 Und bange ich vor einem Ding, dann trifft es sicher mich, und was mich ängstigt, kommt zu mir.

Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.

26 Ich darf nicht ruhen und nicht rasten, kaum aufatmen, und schon kommt neue Pein."

Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.