Job 17
1 "Dahin ist meine Lebenskraft, und meine Tage, die verflossen, sind für mich ebensoviel Gräber.
"Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.
2 Wahrhaftig! Tadler sind bei mir; mein Auge muß auf ihrem Hader weilen. -
Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.
3 Setz ein! Jedoch Du hast schon meinen Einsatz. Wer gäbe sonst mir Handschlag?
Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?
4 Ihr Herz verschlossest Du der Einsicht; drum darfst Du sie nicht triumphieren lassen.
Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.
5 Es hieße, Freunden einen Anteil zuerkennen, die eigenen Kinder aber darben lassen.
Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.
6 Zum Sprichwort macht er mich für alle Welt; wie einer, dem man ins Gesicht speit, bin ich jetzt.
Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.
7 Die Augen sind vor Kummer blind; wie Schatten schwindet hin mein Leib.
Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.
8 Die 'Frommen' staunen drüber, 'Unschuldige' jubeln über den Verruchten.
Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.
9 Recht fest an ihrem Wege halten die 'Gerechten', aufs neue schöpfen Kräfte diese 'Biederen'.
Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.
10 Wenn ihr auch allesamt herbeikommt, ich finde keinen Weisen unter euch.
Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.
11 Hinschwinden meine Tage; dahin sind meine Pläne, die Herzenswünsche.
Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.
12 Nacht macht man mir für Tag, das Licht noch dunkler als die Finsternis.
Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.
13 Muß ich schon in der Unterwelt auf eine Wohnung rechnen, erhalte ich mein Ruhbett in der Finsternis. (Sheol h7585)
Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen, (Sheol h7585)
14 Und muß ich 'Vater!' zur Verwesung sagen und zum Gewürme 'Mutter!', 'Schwester!',
minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.
15 wo bleibt da meine Hoffnung? Wer kann noch Glück für mich erspähen?
Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?
